Pitkät jäähyväiset (II)

Melkein heti, kun muuttomme oli tullut yleiseen tietoon, Jyrille oli alettu puhua läksiäisten järjestämisestä. Asia ei kuitenkaan tuntunut edistyvän, vaikka muuttopäivämme läheni. Viime perjantaina, saimme kutsun sunnuntai-illan läksiäisjuhlaan. Tilaisuus järjestettiin alueemme juhlatilassa, paikalla oli Jyrin työkavereita perheineen, yhteensä viitisenkymmentä henkilöä.

Jo tuttuun tapaan olimme brittien kanssa paikalla ensimmäisinä, tosin intialaisetkin tulivat melko pian aloitusajankohdan (klo 20.00) jälkeen. Edelleen samaan tuttuun tapaan sali jakautui naisten ja miesten puoleen. Tuttua oli sekin, että yli tunnin ajan tarjolla oli monenlaisia alkuruokia ja varsinainen ruokailu tapahtui nopeasti, erillisenä naisille ja miehille, aivan tilaisuuden lopussa. 

Useiden alkuruokien (mm. pähkinöitä, pasteijoita, paistettua juustoa, keittoa) ja varsinaisen illallisen välissä kuultiin kaksi puhetta (puhujina Jyrin paikallinen esimies ja Jyri). Minut pyydettiin Jyrin viereen vastaanottamaan läksiäislahjamme: alueemme Babbars-hahmon pienoispatsas. Lahja oli varsin hauska ja tulee muistuttamaan ajastamme täällä (kunhan saapuu muuttokuormassa – muuttomiesten arvion mukaan kuormamme on perillä Suomessa 4-6 kuukauden kuluttua!).

Läksiäisten aikana intialaisnaapurimme kertoi minulle yllätystiedon: minun läksiäiseni tulisivat olemaan pari päivää myöhemmin eli tiistaina (jos päivä sopisi minulle). Alueemme naiset siis järjestivät minulle erillisen lähtöjuhlan. Sateisena ja viileänä tiistai-iltapäivänä kokoonnuimme klo 16.00 samaiseen juhlatilaan kuin sunnuntai-iltana. Minä ja brittirouva olimme paikalla ensimmäisinä, muutamaa minuuttia vaille neljä. Juhlien järjestelyvastuussa olleet intialaisrouvat olivat ajoittaneet tulonsa minuutilleen kello neljäksi. He olivat aidosti pahoillaan, etteivät olleetkaan ensimmäisiä. 

Minun läksiäisteni ohjelmassa oli yleistä jutustelua, musiikin kuuntelua, tanssia ja ruokailu. Minulle pidettiin puhe ja paikallaolijat saivat kertoa vuorollaan yhteisestä ajastamme täällä. Minä puolestani pidin erittäin vapaamuotoisen kiitospuheen, jossa kertasin humoristiseen sävyyn kokemuksiani/kokemuksiamme lähinnä tässä yhteisössä.

Kuten sunnuntainkin juhlissa, ruokailu oli lopuksi ja tapahtui nopeasti. Valitettavasti pystyin syömään vain erittäin vähän – tuntia myöhemmin olin menossa brittinaapuriemme tarjoamille illallisille, joihin oli kutsuttu täällä työreissulla olevia muiden yksikköjen työntekijöitä. Eräs kutsutuista oli Jyrin ja minun tuttu jo Norjan-vuosiltamme.

Keskiviikkona muuttofirma tuli pakkaamaan tavaramme. Intialaisnaapurimme valmisti lounaan (Chicken Briyani) ja toi meille lounaan – hän halusi, ettemme joutuisi pakkaamisen ollessa käynnissä uurastamaan vielä ruuanvalmistuksessakin! Keskiviikkoiltapäivänä ja vielä torstaiaamunakin juuri ennen poislähtöä hyvästelimme lähinaapureita. Lukuisia selfieitä eri kokoonpanoissa, loputtomalta tuntuvia kiittelyjä ja hyvästelyjä.

Jäähyväiset olivat pitkät, ne tekivät lähdöstämme todellisen hyvissä ajoin ennen lentomatkaa. Ja lentomatka: Intian ja Pakistanin konfliktista johtuen lento Helsinkiin kesti yli kaksi tuntia normaalia pidempään, mutta Suomeen päästiin.

Tähän päättyy tämän blogin päivitys.

Pitkät jäähyväiset (I)

Meidän oli tarkoitus asua Intiassa puolisentoista vuotta, mutta Jyrin projekti täällä tuli valmiiksi odotettua aiemmin. Intian-kautemme jäi siis noin kolmetoista kuukauden mittaiseksi ja olemme tänään, maaliskuun ensimmäisenä päivänä, muuttaneet takaisin Suomeen,. Olemme asuneet toukokuusta 2016 alkaen ulkomailla, on hienoa palata kotimaahan.

Vaikka aika Intiassa jäi oletettua lyhyemmäksi, hieman yli vuodessa ehti tapahtua paljon, saimme liudan uusia kokemuksia ja opimme uusia asioita. Paljon jäi myös kokematta.

Ehkä suurin pettymys oli se, ettei asuinalueellamme ollut mahdollista saada minkäänlaista hindin kielen opetusta, eikä verkkokielikurssi onnistunut huonon nettiyhteyden vuoksi (vaikka sellaista yritettiin parin viikon ajan). Paikallisesta kulttuurista eniten tuli opittua ruuista: opimme kumpikin tekemään melko mainiota currya! Täällä asuessamme kaipasimme tiettyjä ruokia Suomesta, ehkä palattuamme kaipaamme tiettyjä ruokia Intiasta – kuka tietää.

Tiedän jo nyt varmuudella, mitä en tule kaipaamaan: hurjaa, kuritonta liikennettä ja ruuhkia, byrokratiaa ja sähläyksestä johtuvaa hitautta sekä vastauksia, jotka annetaan vain kysyjän myötäilemiseksi.

”Asumme keskellä ei-mitään…”

Kun asumisemme Intiassa on tullut puheeksi puolituttujen tai entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa, vastapuolen oletus on aina, että asumme isossa kaupungissa. Pääsääntöisesti arvauksena on Delhi. Toisaalta Babrala on niin pieni paikka, etteivät sitä tunnista nimeltä edes intialaiset – asuinpaikkamme nimen mainitseminen aiheuttaa siis hämmentyneitä reaktioita myös Intiassa! Tilannetta vaikeuttaa entisestään, jos kertoo, että oikeastaan emme asu Babralassa vaan sen lähettyville rakennetulla, muurien ympäröimällä alueella. Tässä vaiheessa ainakin osa suomalaisista kuvittelee, että kyse on jonkinlaisesta rikkaiden asuinalueesta.

Brittinaapurimme oli törmännyt samantyyppisiin ongelmiin vastatessaan asuinpaikkaansa koskeviin kysymyksiin. Hän ehdotti yksinkertaista vastausta: ”Asumme muurien ympäröimällä alueella, joka on rakennettu Intian maaseudulle tehtaan viereen keskelle ei-mitään.” Brittirouvan tavoin kuvailtuna alue kuulostaa ankealta. Oikeasti alueella on asutuksen ja erilaisten huoltorakennusten (sekä tehtaan!) lomaan jätetty paljon viheralueita yhteiseen käyttöön; maisema poikkeaa huomattavasti esim. varsinaisesta Babralan taajamasta. Alueeltamme löytyy mm. tenniskenttä ja sulkapallokenttä sekä tietysti krikettikenttä. Yhteisön keskusaukiolle on rakennettu suihkukaivo, joka iltaisin valaistaan eri väreissä.

Asukkaita muurien sisäpuolella on toista tuhatta, tehtaan nelisensataa työntekijää perheineen. Lisäksi alueella työskentelee päivittäin lukuisa määrä palveluskuntaa erilaisissa tehtävissä perheissä ja tehtaan edustustiloissa sekä yhteisten viheralueiden hoitajina. Tehtaasta johtuen turvallisuuteen alueella on panostettu: vartijat kiertävät alueella ympäri vuorokauden ja portilla on pystyttävä todistamaan olevansa työntekijä tai asukas tai vierailija, jonka vierailusta isäntä/emäntä on informoinut porttivahtia ennakkoon. Alueelle pääsee kaikesta huolimatta silloin tällöin livahtamaan ulkopuolisia. Olen itsekin todistanut kertaalleen tilannetta, jossa pillejään puhaltaen vartijat jahtasivat luvatta tulleita nuoria pitkin talorivien keskellä olevia pihateitä. Vartioinnista huolimatta meitäkin on varoiteltu alueen asuntomurroista.

Muuri alueen ympärillä lienee eräs syy siihen, että alueen asukkaat ovat innokkaita järjestämään monenlaisia yhteisiä juhlia, urheilutapahtumia ja muita tilaisuuksia. Juhlat ovat erityisen tärkeitä ja niihin pukeudutaan sen mukaisesti: erityisesti paikallisilla tytöillä ja naisilla on taidokkaasti kirjailtuja silkkivaatteita, häikäiseviä kullanvärisiä kankaita ja kauniisti koristeltuja sandaaleja. Muuri myös rajaa alueen muusta maailmasta niin, että mikä tahansa asia täällä nousee uutisarvoiseksi. Esimerkkinä suorittamani opinnot, paluumme supermarketreissulta useiden ostoskassien kanssa ja tietysti ylipäätään ensimmäisten ulkomaalaisten muutto alueelle (me ja britit vuoden 2018 alussa) ja siihen liittyen se, miten kalustimme talomme. Toisaalta alueen sisäinen puskaradio välittää myös ohjeet ja varoitukset: meille on kerrottu, miten avainten unohtuessa taloon pääsee helpoiten sisälle. Eilen intialaisnaapurimme joutui apinoiden hyökkäyksen kohteeksi, tänä aamuna kehotus varovaisuudesta ulkoillessa saavutti meidät. Muuri tekee tästä asujaimistosta tiiviin yhteisön. Kun naapurin intialaisrouva kuuli, että minulla oli flunssa, hän kyseli, tarvitsisinko apua esim. ruuanlaitossa. Kun tänään tulevat muuttomiehet pakkaamaan tavaramme, samainen rouva haluaa helpottaa häslinkiä tuomalla meille lounaan (vastaväitteitä ei otettu kuuleviin korviin).

Intian hierarkkisuus näkyy myös muurien sisäpuolella: työntekijöiden asuintalot on jaettu kolmeen eri alueeseen. Me asu(i)mme keskijohdon ja ylimmän johdon perheiden alueella, jossa ovat isoimmat talot ja suurimmat keittiöpuutarhat. Alueellamme on paljon kotirouvia, joiden päiväohjelmaa rytmittävät puolison lounastauko kotona ja lasten koulupäivien aikataulut. Kun kotitöissä avustaa yksi tai useampi palvelija ja puutarhasta huolehtii puutarhuri, aikaa riittää keskinäiseen teenjuontiin/kahvitteluun useita kertoja viikossa. Olen päässyt siis tutustumaan itselleni entuudestaan tuntemattomaan elämäntapaan! 

Rouvien keskinäinen tiivis yhteydenpito on ihan ymmärrettävää: alueen kirjasto ja kuntosali ovat päivisin suljettuja. Uima-allas on käytössä keväästä syksyyn – silloinkin vain ilta-aikaan. Täällä ei yksinkertaisesti siis ole (huonosti toimivien nettiyhteyksien takia) kovinkaan paljon ajanviettotapoja arkipäivisin. Toisaalta minulle on kerrottu, miten paljon paremmin asiat ovat nyt kuin alueen valmistuessa noin 25 vuotta sitten: Silloin yhteydenpito muualla asuviin sukulaisiin ja ystäviin piti hoitaa alueen ainoasta puhelinkopista soittamalla ja soittovuoroaan piti aina jonottaa. 

Toistensa luona kyläilyn lisäksi rouvilla on myös oma klubinsa. Klubikokoontumisissa isommalla porukalla vietetään aikaa iltapäivällä (lounaan jälkeen, ennen miehen työstätuloa) alueen juhlatilassa. Ohjelmassa on tanssia, musiikin kuuntelua ja pelejä. Yleensä tarjolla on myös syötävää. Keskinäisen hauskanpidon ohessa rouvat tekevät myös hyväntekeväisyyttä mm. vapaaehtoisena sairaalassa ja koulussa.Yhteiseksi kieleksi on vakiintunut hindi, vaikka työntekijät perheineen ovat kotoisin eri puolilta Intiaa. Englantia puhutaan vähän, huonosti tai ujostellen. Yhteisen kielen puuttuminen on rajoittanut kanssakäymistämme ainakin jonkin verran. Toisaalta eräät intialaisrouvista ovat olleet itsekin tänne tullessaan hindin kielen osalta kielitaidottomia; heillä on riittänyt ymmärrystä ummikkona olemiseen.

Lähdön hetkellä hämmästyttää edelleen…

Kylmän kestävyys ja pukeutuminen allakan mukaan. Eräs ulkoilmatilaisuus peruttiin alueellamme ”due to extreme cold weather”. Ulkolämpötila oli +21. 

Nyt on vielä talvi. Vaikka päivän ylin lämpötila on +21…+26, paikalliset kerrospukeutuvat villaisiin vaatteisiin. Lapset on suojattu talvi-ilmalta pipoilla, toppaliiveillä, hansikkailla ja nilkkureilla. Toisaalta esimerkiksi naapurin intialaisrouvalla saattaa olla toppatakin kanssa varvassandaalit ilman sukkia.

Tienvarren tapahtumat ja maantiekuljetukset. Virtsaaminen ja isommankin hädän hoitaminen aivan maantien vieressä on normaalia. Siihen ei kiinnitä kukaan edes huomiota. (Tienvarren käyttö vessana koskee siis vain miehiä.)

On taas sokeriruokokuormien aika. Kuorman koolla ei ole ylärajaa. Olemme monta kertaa nähneet kuormaa vetävän traktorin etuosan nousevan pystyyn, kun traktori yrittää liikkua eteenpäin.

Sulhasta/morsianta etsitään (Lehti-ilmoitukset II)

Viikonlopun lehdissä levittäytyvät useille sivuille pikkuilmoitukset, joissa etsitään puolisoa.

Ilmoitukset on jaoteltu mm. uskonnon, sukupuolen, koulutuksen ja asuinpaikan (Intia/osavaltiot; ulkomaat) mukaan. Koska morsianta/sulhasta etsii useimmiten perhe, perheen varakkuudesta ja/tai vanhempien koulutustaustastakin on maininta. Usein kerrotaan myös sulhaskandidaatin pituus, morsianehdokkaista puolestaan saatetaan viitata ihonvärin vaaleuteen; molemmissa tapauksissa ilmoituksista useimmiten käy ilmi myös morsian-/sulhaskandidaatin ikä. Oma ilmoitusosionsa on varattu niille, jotka ovat etsimässä puolisoa toista kertaa avioeron tai leskeyden takia.

Yksityishenkilöiden ilmoitusten seassa on mainoksia puolisonhankintaa helpottavista nettipalveluista, joista osa on erikoistunut esimerkiksi etsimään tietyn koulutustason hankkineille tai ulkomailla asuville intialaisille puolisoa.

Morsianta/sulhasta etsitään -ilmoitussivuille on lisäksi ripoteltu ohjeita onnelliseen parisuhteeseen. Ohjeet on saatettu esimerkiksi naamioida avioliitossaan menestyneen parin haastatteluksi tai kirjata ikään kuin huoneentauluksi. Joskus esitellään intialaisjulkkisten odotuksia parisuhteesta tai esitellään onnellista, juuri kihlautunutta julkkisparia.

Kuolleet, kadonneet ja kidnapatut (Lehti-ilmoitukset I)

Täkäläisissä sanomalehdissä (käsitykseni perustuu kahteen lehteen, Hindustan Times ja The Times of India) on eräs selkeä sisältöero esimerkiksi suomalaisiin verrattuna. Uutis- ja mainosmateriaalin seassa on ilmoituksia, joissa etsitään kadonneita tai kidnapattuja ihmisiä sekä ilmoituksia, joissa etsitään vainajan omaisia.

Kadonneista tai kidnapatuista henkilöistä on joskus ilmoituksessa mukana kuva, mutta ainakin perustiedot: mm. nimi, ikä, pituus, sukupuoli, edellinen tiedetty asuinpaikka sekä katoamis- tai kidnappausajankohta, mahdollisesti myös katoamispaikka. Useimmiten kyse on tuoreista tapauksista. Ilmoitukset tuovat mieleen edellisen asuinmaamme Brasilian, sillä São Paulon osavaltion tietullikuitteihin oli painettu kadonneiden ihmisten kuvia ja tietoja. Tapauksista saattoi olla kulunut jo parikymmentä vuotta tai pidempäänkin, tieto katoamisajankohdasta saattoi olla vain kuukauden tai jopa vuoden tarkkuudella.

Lehti-ilmoitukset vainajista ovat pelkästään hirvittäviä ja niissä mukana olevat kuvat kauhistuttavia. Ilmoituksissa kerrotaan tiedot vainajan löytöpaikasta ja -ajasta, sukupuoli, arvioitu ikä, pituus ym. tietoja. Lisäksi annetaan informaatiota siitä, minne vainaja on siirretty. Kadulta, asemilta, puistoista julkisilta paikoilta löydettyjen vainajien lisäksi joskus ilmoituksissa on kyse sairaalassa kuolleesta henkilöstä, joka sairaalaan tuotaessa ei ollut enää kyennyt kertomaan omia tietojaan.

Ilmoitusten määrä sanomalehdessä vaihtelee voimakkaasti päivästä toiseen. Joinain päivinä kadonneita, kidnapattuja ja kuolleita koskevia ilmoituksia on monella sivulla peräkkäin, joskus ei yhtään. Kun kadonneista ja kidnapatuista kertovia ilmoituksia on määrällisesti paljon, tuntuu, että ne korostavat vielä enemmän loputonta väkivaltauutisten määrää. Pahimmalta näyttävät kuitenkin ne sivut, joilla liian lähekkäin on omaisten/sukulaisten maksama muistoilmoitus kuolleesta henkilöstä sekä ilmoitus tuntemattomasta vainajasta, jolle etsitään omaisia.

"Mä lehden luin..."

(Edellisessä tekstissäni kerroin sanomalehden tilaamisesta, tässä The Times of India -lehden sisällöistä.)

****
The Times of India -lehden etusivu on useimmiten varattu mainoksille. Usein yksittäinen mainos täyttää koko sivun, saattaa jopa jatkua seuraavallekin sivulle. Etusivun mainoksissa toistuvat tietyt tuotteet ja asiat kuten esimerkiksi rakenteilla olevat asunnot, erilaisiin juhliin liittyvät rekvisiitat sekä kotitalouksien veden- ja ilmanpuhdistimet.

Suurin osa sanomalehden uutisista liittyy ymmärrettävästi tavalla tai toisella Intiaan. Uutisissa tuntuvat painottuvan sisäpolitiikka, väkivalta ja ilmanlaatuongelmat. Lehdessä on myös ainakin viikoittain, joskus jopa päivittäin, esitelty jokin merkittävä tai erityisen ajankohtainen aihe infografiikan keinoin. Kyse voi olla esimerkiksi koulutustason käyttämisestä mittarina verrattaessa Intiaan muihin maihin tai siitä, mihin veroja käytetään.

Ulkomaan uutisille on varattu yksi sivu lehden loppupuolella. Suomikin on mainittu ulkomaan uutisissa muutamaan kertaan. Viimeisimpiä Suomi-uutisointeja ovat olleet Oodi-kirjaston avautuminen sekä Matti Nykäsen kuolema. Ulkomaan uutisten kanssa samalla sivulla on osio hieman erikoisemmille uutisille. Suomalaisjuttujakin on päässyt mukaan, esillä on ollut mm. ilmakitaransoiton MM-kilpailut Oulussa ja Lapin revontulet.

Urheiluosio kattaa The Times of India -sanomalehdessä kaksi viimeistä sivua. Välillä tuntuu siltä, että kyseessä on pelkästään krikettiosio. Yllättävän paljon tilaa saavat säännöllisesti myös jalkapallo sekä Formula 1. Laskettelua lukuun ottamatta talvilajit loistavat poissaolollaan.

Sunnuntaisin lehdessä on viikonloppuliite, jossa markkinoidaan mm. uusinta muotia ja kauneustuotteita, kerrotaan julkkisjuoruja sekä esitellään kiinnostavia matkakohteita Intiasta ja muualta. Kohde-esittelyssä on ollut esimerkiksi Tallinna.

Sanomalehtitilaus käteisellä

Intiassa asuessamme meille on tullut pitkästä aikaa printtilehti kotiin tilattuna. Asuinpaikastamme johtuen tilattavien printtisanomalehtien valikoima oli hyvin lyhyt. Oli valittavana intialainen talouslehti tai The Times of India. Lehden tilaaminen oli helppoa: tilaus käytiin jättämässä alueen kirjastovastaavalle ja lehti alkoi tulla parin päivän kuluttua. Lehden jakelu ja tilauksen maksaminen ovat sen sijaan osoittautuneet haasteellisemmiksi.

Alueemme taloissa ei ole postilaatikkoja, eikä ovissa ole postiluukkuja. Jakajasta riippuen lehti on aamuisin tuotu ulko-ovelle asti tai jätetty pihatielle kunnioittavan matkan päähän ovemme yläpuolella olevasta pienestä katoksesta. Monsuunikaudella ja myöhemminkin satunnaisten sateiden aikana, jälkimmäinen jakelutapa on ollut erityisen kismittävä. Palautteemme ei tuonut muutosta asiaan. Lehdenjakelua ei ole myöskään voinut katkaista poissaolojemme ajaksi. Olemme sopineet brittinaapuriemme kanssa, että he hakevat lehtemme pihaltamme itselleen, kun me emme ole paikalla. Jos brittinaapuritkin ovat olleet samaan aikaan poissa, talomme luo on kertynyt sanomalehtiä, joita ilmeisesti apinat ja muut eläimet ovat repineet ja heitelleet sinne tänne. Aina välillä puutarhuri on käynyt keräämässä lehtemme pinoihin ikkunalaudalle odottamaan.

Sanomalehden tilausmaksu käydään keräämässä suoraan kotoa, minä viikonpäivänä ja mihin kellonaikaan tahansa. Aikaisimmillaan maksua on tultu hakemaan arkiaamuna puoli kahdeksalta! Maksujen kerääjällä ei ole yleensä lainkaan vaihtorahaa – tilaajalla oletetaan olevan tasaraha varattuna. Koska maksuja ei ole kerätty säännöllisen aikataulun mukaan, maksettava summa on joka kerralla ollut hieman eri. Tilausmaksun kerääjän ja meidän välillämme on myös ollut koko ajan korkea kielimuuri. Erityisen haastavaa oli yrittää selittää viimeksi lehteä maksettaessa, että a) haluamme lopettaa tilauksen ja b) maksaa kerralla pois koko jäljellä olevan tilausmaksun. Tilauksen lopettaminen tuli ymmärrettyä, mutta jäljellä olevan tilausmaksun hoitaminen ei. Odottelemme vielä mahdollisuutta hoitaa loppusumma.

Mattokauppiasta odotellessa

Kun viime vuoden helmikuussa asuimme vielä tilapäismajoituksessa ja hankimme kaikkea taloomme tarvittavaa, eräs paikanpäällä asioita hoitanut mies vinkkasi lähistön mattokauppiaasta. Meitä suositettiin hankkimaan matot tältä kauppiaalta, tulisimme tukeneeksi paikallista yrittäjää ja paikallisia matontekijöitä. Kauppias luvattiin pyytää esittelemään mattoja mahdollisimman pian.

Kun olimme helmikuussa käymässä Suomessa (ja brittinaapurimme kotimaassaan), kauppias oli käynyt myyntireissulla alueellamme. Seuraavasta reissusta ei ollut varmuutta, mutta muuttoomme oli siinä vaiheessa vielä parisen kuukautta aikaa. Ei siis ollut kiirettä.

Muuttoomme mennessä innostuneet puheet mattokauppiaasta ja hänen valikoimastaan olivat hiipuneet, eikä kauppiaan aikatauluistakaan tai hänen paikanpäälle kutsumisestaan kuulunut mitään enempää. Hankimme verkkokaupoista ja huonekaluliikkeestä taloomme (yhtä lukuun ottamatta) intialaiset matot.

Noin tunti sitten ulkoa alkoi kuulua miehen huutelua. Oletimme huutelun liittyvän tänä viikonloppuna alueella meneillään olevaan uskonnolliseen juhlaan. Kurkistus ikkunasta kertoi muuta: talojen välisellä tiellä käveli huuteleva mies, hänen takanaan polki pyöräkärryä toinen mies. Kärryyn oli kasattu useita mattorullia.

Näimme vihdoin, ensimmäistä kertaa mattokauppiaan myyntireissulla.

Neljä viikkoa

Blogini oli tauolla pidemmän Suomen-reissuni ajan. Reissuun mahtui niin yhden opintokokonaisuuden päättyminen kuin toisen alkaminen, sukuhäät – ja totuttelua pakkasiin, lumisateeseen ja liukasteluun kaduilla. Totuttelua tarvitaan: eilen julkistettiin tieto siitä, että muutamme maaliskuun alussa Suomeen.

Suomeen lähtevät tavaramme tullaan pakkaamaan helmikuun lopulla. Jos muuttokuormamme liikkuu Intiasta pois yhtä hitaasti kuin Intiaan päin, tavaramme saapunevat Suomeen neljän-viiden kuukauden kuluttua. Muuttokuorma ei ole onneksi kovinkaan suuri: ulkomaankomennuksilla muuttokuormamme on pienentynyt muuttomatkojen pidentyessä.

Eilisilta meni kertoessa muutostamme ja vastaillessamme omaisten ja kaverien kysymyksiin. Tieto muutostamme alkoi levitä myös täällä naapurustossa eilisillalla. Suosituin kysymys täällä oli se, kuinka innokkaasti odotamme paluuta Suomeen – ja ehditäänkö meidät varmasti hyvästellä. Isoa läksiäisjuhlaa emme varmastikaan järjestä, mutta lähiviikkojen aikana meillä tullevat piipahtamaan naapurit, joiden kanssa olemme eniten olleet tekemisissä.

Enää ei ihmetytä… (II)

Käsikkäin kulkevat miehet. Asuinalueellamme samaten kuin sen ulkopuolella näkee samaa sukupuolta olevien (useimmiten miesten) kulkevan käsikkäin. Käsikkäin kulkeminen ei liity ikään. Käsikkäin voivat kulkea yhtä hyvin lapset, nuoret kuin vanhemmatkin ihmiset. Käsikkäin kulkeminen ei myöskään ole minkäänlainen seksuaalinen ulostulo vaan osoitus ystävyydestä. 

Tervehtiminen. Brasiliasta jäi tervehtimistilanteista mieleen alituinen kätteleminen ja poskisuudelmat. Täällä olemme yrittäneet opetella olemaan tarjoamatta kättä, kun uusi henkilö esitellään tai tavataan uudestaan jo aiemmin esitelty henkilö. Erityisen vaikeaa kättelemättömyyttä on muistaa, kun olen liikkeellä Jyrin kanssa. Osa miehistä kättelee vain Jyriä ja esittää minulle intialaisen tervehdyksen (kädet yhteen rinnan korkeudella). Osa naisista kättelee vain minua ja esittää Jyrille intialaisen tervehdyksen. Tämän seurauksena kymmeniä kertoja tervehtimistilanteissa on tapahtunut omituinen risteävien eleiden sarja. Olen esittänyt intialaisen tervehdyksen miehelle, joka onkin tarjoutunut kättelemään minua. Jyri on esittänyt intialaisen tervehdyksen naiselle, joka on tarjoutunut kättelemään Jyriä jne. Lopputuloksena on aina hämmennys: luulemme olevamme kohteliaita ja vastapuoli arvelee, ettemme halua kätellä heitä.

Juhlapyhien vietto. Asuinalueellamme on edustettuna useita eri uskontokuntia. Hindulaiset ovat enemmistönä ja heidän uskonnolliset juhlansa ovat täälläkin hyvin näkyviä ja kuuluvia. Ensimmäisten kuukausien aikana minua hämmästytti, että hindulaiset kutsuivat meidät ja britit omiin uskonnollisiin juhliinsa. Kesäkuussa kävi ilmi, että muslimitkin kutsuvat meidät tiettyihin omiin juhliinsa. En siis ollut enää lainkaan yllättynyt kuullessani, että 25.12. alueellamme on eräänlainen joulujuhla, jossa on joulupukki, lahjojen jakamista ja joulumusiikkia.

Enää ei ihmetytä… (I)

Olemme asuneet Intiassa pian yksitoista kuukautta. Monet asiat ihmetyttävät edelleen, jotkin asiat ovat jo lakanneet ihmetyttämästä, Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvat mm. seuraavat:

Jääkaappi olohuoneessa. Kiinnitin alkuvuonna huomiota siihen, että kodinkoneliikkeissä esillä olleissa jääkaappimalleissa oli usein koristekuvioita. Jääkaapit/jääkaappi-pakastimet olivat myös hyvin harvoin väriltään valkoisia; valikoimissa oli sen sijaan tarjolla usein esimerkiksi violetin eri sävyjä. Kun pääsimme muuttamaan tilapäismajoituksesta omaan taloon asialle löytyi selitys: Oli hyvin vaikea saada muuttoasioita hoitaneita henkilöitä uskomaan, että halusimme jääkaapin keittiöön. Täällä kun on tapana pitää jääkaappi olohuoneessa (tai jopa makuuhuoneessa!). Samanlainen haaste oli saada TV asennetuksi olohuoneeseen – sen paikka on yleensä makuuhuoneessa tai muussa sellaisessa osassa asuntoa, jota ei vieraille tavallisesti esitellä.

Ensimmäinen vierailu. Olemme käyneet muutamilla intialaisilla naapureilla kylässä, joillain useammankin kerran. Ensimmäisillä vierailuilla minua hämmästytti tarjoilujen suuri määrä. Teen tai kahvin seuraksi kannettiin monenlaista pientä naposteltavaa, mm. pähkinöitä, pikkuleipiä, tuoreita tai kuivattuja hedelmiä jne. Seuraavalla vierailukerralla tarjoilu onkin sitten saattanut rajautua kupilliseen teetä tai kahvia ja lasilliseen vettä. Oletin eron johtuvan lähinnä siitä, että ensivierailu oli osunut jonkin paikallisen uskonnollisen juhlan ajankohtaan, jolloin oli tarjolla muutenkin enemmän erilaisia herkkuja. Kun brittinaapurimme oli hämmästellyt tarjoilujen eroja ääneen, hänelle oltiin kerrottu, että kyse oli tavasta. Ensimmäisen vierailun aikana katetaan pöytään mahdollisimman monenlaista tarjottavaa, seuraavilla kerroilla riittää vähempikin.

Vaihtoraha. Alueemme isoimman valikoiman kaupassa käyvät paikalliset pankki- ja luottokortit, kahdessa muussa kaupassa sekä lihakauppiaalle ja pyykkimiehelle käy vain käteinen. Käteisen hankkiminen on täällä haasteellista: pankkiautomaatista on käteinen usein loppu, eikä automaatteja ole kovinkaan tiuhassa. Lisäksi automaatista saa useimmiten isoja seteleitä, jotka aiheuttavat haasteen vaihtorahan osalta. 

Lihakauppiaalla ja pyykkimiehellä ei ole koskaan vaihtorahaa, he olettavat asiakkaan aina maksavan tasarahalla. Koska he eivät kerää maksuja asiakkailtaan tiettyinä ajankohtina tai samalla kertaa, heillä ei ole myöskään minkäänlaista käsikassaa mukanaan. Vaihtoraha on kuitenkin ongelma myös alueen pienemmässä kaupassa. Koska ostamme kaupasta säännöllisesti juomavettä, ostostemme hinta on meillä jo etukäteen tiedossa ja sopiva raha valmiina. Maksaminen samaisessa kaupassa oli osoittautunut brittinaapureillemme kuitenkin lähes mahdottomaksi: Kaupan myyjä, joka puhuu hyvin vähän englantia, oli sanonut, ettei vaihtorahaa ollut. Sen jälkeen myyjä oli alkanut selittää jotain hindiksi kaupan muille asiakkaille, jotka olivat alkaneet kaivaa rahojaan esille. Britit olivat olleet epätietoisia siitä, mitä oli tapahtumassa. Oli käynyt ilmi, että myyjä oli kysynyt mahdollisuutta saada vaihtorahaa toisilta asiakkailta.

Aamupuuro

Kaurapuuro. Olen tottunut syömään aamuisin kaurapuuroa, eikä tavasta ole tarvinnut täällä luopua. Lähin kauppa, josta kaurahiutaleita saa ostettua, sijaitsee 60 kilometrin päässä. Kaurahiutaleiden tarve pitää siis laskea kuukaudeksi tai kahdeksi etukäteen. (Olen ottanut tavakseni ostaa kaksi kilon säkillistä kaurahiutaleita kauppareissulla.) Supermarketeissa kaurahiutaleita löytyy useilta tuottajilta, erikokoisissa paketeissa. Tarjolla on niin isoja kuin pieniä hiutaleita, pikapuuroa ja pidempään keitettävää. Perushiutaleiden lisäksi on saatavilla myös hedelmillä höystettyjä versioita.

Poha. Asuessamme tilapäismajoituksessa alkuvuonna tarjolla ei aamuisin ollut kaurapuuroa vaan paikallista riisihiutalepuuroa nimeltään poha. Poha on maustettu mm. sipulilla, chilillä, sinapinsiemenillä ja kuminalla sekä muilla paikallisilla perusmausteilla ja siinä on mukana yleensä vihanneksia (esimerkiksi herneitä) sekä pähkinöitä. Pohaa on myynnissä valmiina sekoituksina niin kerta-annospusseissa kuin isommissakin paketeissa. Poha on sellaisenaan melko kuivaa syötävää. Tilapäismajoituksessamme höystimme sitä jugurtilla, joskus hotelliaamiaisilla mm. chutneyllä.

Masala Oats. Maustettu kaurapuuro tai kaura-vehnäpuuro. (En löytänyt ruokalajille tarkkaa suomennosta!) Päättelen Masala Oatsin olevan erittäin suosittua, sillä sitä löytyy asuinalueemme kaupasta useina eri versioina, eri tuottajilta ja erikokoisissa paketeissa (tavallisia kaurahiutaleita ei kaupassa ole lainkaan myynnissä). 

Masala Oats -valmisvalikoima on laaja: Puuroa on saatavissa perusversion lisäksi mm. kiinalais- ja italialaistyyppisenä, maustettuna korianterilla tai pippurilla, höystettynä vihanneksilla tai pelkästään tomaatilla sekä hedelmäisinä versioina, makuina mm. banaani-karamelli, mango tai sitruuna. Kuten kaurapuuroa, Masala Oatsia löytyy pikaversiona (valmistuu mikrossa kolmessa minuutissa) ja pidempää hauduttelua vaativana versiona. Masala Oatsia voi myös valmistaa itse, reseptejä löytyy nopeasti vilkaisten netistä melkoinen määrä. Masala Oats on erittäin mausteista; tulinen kaurapuuro kuvaa ruokakokemusta mielestäni parhaiten.

Babrala Indoor Games

Joulukuun ensimmäisellä viikolla, pari päivää krikettifinaalin jälkeen alkoi juhlavasti nimetty Babrala Indoor Games. Turnauksessa on mukana kolme lajia: carrom, shakki ja pöytätennis.

Turnauksen aikataulu oli porrastettu. Carrom ja shakki pelattiin aluksi. Kummankin lajin finaalit olivat sunnuntaina 16.12.2018. Pöytätenniksessä (kaksin- ja nelinpelit) ottelut alkavat tänään 18.12. ja finaalit pelataan 22.12.

Babralan turnauksessa carromissa oli miesten ja naisten sarjat ja molemmissa sarjoissa kaksin- ja nelinpelit sekä lisäksi sekanelinpeli. Carromin kaksinpelissä oli mukana 28 miespelaajaa ja kuusi naispelaajaa. Nelinpelissä oli miesten sarjassa yksitoista ja naisten sarjassa viisi paria. Sekanelinpeliin osallistui yhdeksän paria. Shakissa oli vain miesten sarja, jossa oli mukana 19 pelaajaa.

Jyri ilmoittautui sekä shakkiin että carromin kaksinpeliin. Jyri hävisi kolmannen kierroksen ottelunsa hallitsevaa mestaria vastaan ja jäi sijoille 5.-8. Hallitseva mestari piti pintansa ja voitti finaalissa. Shakissa Jyri eteni loppuotteluun, mutta vuoden 2016 mestari oli liian kova vastus. 

Triviana mainittakoon, että vuoden 2017 shakkivoittaja on muuttanut pois ja vaihtanut työpaikkaa ja finaaliottelun hävinnyt pelaaja puolestaan joutui/pääsi vastaamaan tämän vuoden turnausjärjestelyistä. Jyrin komennuksen täällä pitäisi päättyä syyskuussa. Mitä luultavimmin Jyri ei siis pääse/joudu ensi vuoden turnauksen organisoijaksi.

Organisoinnissa olisi ollut kyllä hieman kehitettävää sekä aikataulun suunnittelemisen että noudattamisen suhteen. Kaikki pelit alkoivat iltaisin klo 18. Ts. ne alkoivat ohjelman mukaan klo 18. Olimme aina paikalla viimeistään klo 17.55, mutta Jyrin vastustaja tai tuomari tai molemmat puuttuivat. Pisimmillään odottelua tuli liki puoli tuntia. Odottelu oli tuskastuttavaa, sillä Jyrin kaikki kolme carrom-peliä olivat samoina iltoina kuin shakki. Koska carrom-matsi sujuu nopeammin kuin shakki, se pelattiin ensin ja sen jälkeen siirryttiin toiseen huoneeseen odottelemaan shakkivastustajaa ja/tai tuomaria.

Krikettikatsomossa

Marraskuun lopulta joulukuun ensimmäiselle viikolle alueellamme oli meneillään krikettiturnaus (soft ball cricket). Tehtaan työntekijöistä löytyi tarpeeksi pelaajia kymmeneen joukkueeseen. Krikettiturnaus on kuulemma perinne, jonka katkeamista omistajanvaihdoksessa oltiin jonkin verran pelätty. Turnauksen lopettamisen sijaan tänä vuonna oli saatu teettää komea mainosbanderolli, kentän valaistusta oli parannettu ja paikalle oli saatu tehtyä myös telttakatos katsojille.

Kävimme katsomassa avajaisottelun sekä loppuottelun. Katsomossa oli tunnelma korkealla, joukkueiden kannustajat olivat hyvin äänekkäitä. Ensimmäiseen otteluun emme olleet osanneet varautua oikein pukeutumisen tai eväiden suhteen. Vaikka lämpömittarin mukaan lämpötila oli pelien loppuessa +13 astetta, katsomossa olivat korkean ilmankosteuden vuoksi tarpeen kevyttoppatakki, kaulahuivi ja hansikkaat. Meillä ei myöskään ollut käsitystä siitä, että olisi kannattanut ottaa eväät mukaan. Loppuottelussa meillä olikin sitten syötävää ja tarpeeksi vaatetta!

Krikettiottelut selostettiin hindiksi. Selostajia oli kaksi, toinen eläytyi voimakkaasti, toinen selosti hyvin vähäeleisesti. Vieressämme istuneet Jyrin työkaverit yrittivät kummassakin matsissa valistaa meitä kriketin säännöistä, pistelaskusta ja ennakkosuosikeista. Kun pystyimme kommentoimaan edes hieman pelitapahtumia, he näyttivät tyytyväisiltä.

Ruokailukulttuuria ja pöytätapoja

Olen ehtinyt yli kymmenen Intia-kuukauden aikana havannoida pöytätapoja niin vierastalossa, erilaisissa Jyrin työnantajan kekkereissä ja yksityiskodeissa. Listani ei tietenkään ole kaikenkattava, se sisältää vain muutamia keskeisiä havaintoja.

Annoskoot. Jos ruokalajit tarjoillaan lautaselle, lautanen täytetään äärimmilleen. Joskus tarjoilija saattaa kysyä, kuinka paljon jotain yksittäistä ruokalajia haluaa. Jos vastaus on esimerkiksi yksi kauhallinen, voi olla varma, että toinen kauhallinen annostellaan niin nopeasti ensimmäisen perään, ettei vastalausettaan ehdi sanoa ääneen. Tähän tapaan tottui jo heti alkuvuonna vierastalossa. Parhaita ovat siis buffet-tyyppiset ruokailut, joissa pääsee itse vaikuttamaan annoskokoon.

Ruokailuvälineet. Etenkin alussa herätti hämmennystä se, että esimerkiksi Jyrin työnantajan kekkereissä oli ruokailuvälineenä pelkästään lusikka. Paikallisten jo syödessä, Jyri, minä ja britit käytimme aikaan haarukoiden ja veitsien etsimiseen. Pikkuhiljaa opimme, että suurimman osan ruuasta paikalliset söivät leipään kietaistuna. Leivän apuna käytettiin tarvittaessa lusikkaa. Samalla selvisi sekin, miksi leipää oli aina tarjolla niin paljon.

Riisi. Intialainen tapa on kattaa pöytään useita eri ruokalajeja. Ruuan lisukkeena on linssejä ja yleensä aina siis myös leipää, mutta hyvin usein myös riisiä tai nuudeleita. Monia erityyppisiä ruokailutilanteita on yhdistänyt eräs asia: riisi on tuotu pöytään viimeisenä (kun lautanen on jo ihan täynnä kaikkea muuta!) tai tarjoilija tulee kysymään halukkuutta tilata riisiä siinä vaiheessa, kun ruuat on jo lähestulkoon syöty. Jos jo ruokatilauksen yhteydessä on tilannut riisiä, sitä tuodaan yhdelle henkilölle valtava annos. Riisiä kannattaakin yleensä tilata vain yksi annos. Siitä riittää helposti kolmelle-neljälle ruokailijalle, jopa useammallekin!

Vesipullo. Ensimmäisten viikkojen aikana herätti hämmennystä ruokailuvälineiden puuttumisen lisäksi myös tapa kattaa ruokapöytään vesipullo ilman juomalaseja. Paikalliset joivat tottuneesti yhteisestä pullosta ilman, että kenenkään suu kosketti pullon suuosaa. Me katselimme janoisena vierestä. Minulle ja brittirouvalle tilanne oli aavistuksen helpompi kuin Jyrille ja brittiherralle. Naisten pöydässä istuvat yleensä myös lapset, joille katettiin juomalasit. Minä ja brittirouva menimme huomaamatta lapsi-kategoriaan tässä suhteessa. Olemme kumpikin harjoitelleet juomista intialaiseen tapaan pullonsuusta.

Ruokailuäänet. Intialaiseen ruokaan ja ruokailutapoihin tottumisen kannalta oli varmasti hyvä asia, että jouduimme asumaan useita kuukausia tilapäismajoituksessa vierastalossa. Tarjolla ei ollut kuin intialaista ruokaa, ja meidän ja brittien kanssa ruokapöydässä oli usein paikallisia. Kaikki tottuivat toistensa tapoihin: Me totuimme siihen, että paikalliset söivät ruuan leivän avulla (=sormin), paikalliset eivät ihmetelleet, että käytimme tavallisia ruokailuvälineitä (ihmettely lakkasi heti, kun olimme tehneet muutamia yrityksiä syödä ruokaa paikallisten tavoin). 

Yhteisessä ruokapöydässä lakkasi pikkuhiljaa myös kiinnittämästä huomiota paikallisten äänekkääseen ruokailuun: röyhtäily ja maiskutus olivat osa ruokailun äänimaisemaa siinä missä kovaääninen keskustelukin. Keskusteluun osallistumista ei estänyt se, että suu sattui sillä hetkellä olemaan täynnä ruokaa.

"Tätä tuotetta ei ole meillä myynnissä"

Olen aiemmin kertonut kauppareissuistamme supermarketteihin. Muutaman kuukauden kokemuksella olemme jo oppineet, mitä tuotteita mistäkin kaupasta löytyy. Olen jopa taulukoinut yleisimmin käyttämiemme elintarvikkeiden ja toisaalta [täällä] harvinaisempien elintarvikkeiden (kuten oikeiden juustojen ja kahvin) myyntipaikat. Kauppareissumme ovat nopeutuneet, kun aikaa ei kulu turhaan etsimiseen. Hyvin suunniteltuun ostoslistaan voi toki tulla meistä riippumattomista syistä muutoksia, kuten saimme havaita yhdessä vakiokaupoistamme.

Syömme aamuisin kaurapuuroa, jota höystämme hillolla. Hillo on eräs niistä tuotteista, joita ei alueemme kaupasta saa. (Täältä löytyy yhtä, äärimmäisen makeaa intialaista marmeladia, jossa ei sokerin ja väriaineen lisäksi ole ehkä muita ainesosia.) Ostamme yleensä 2-3 hillopurkkia supermarketista, sillä koskaan ei ole täyttä varmuutta seuraavan kauppareissun ajankohdasta.

Edelliskerralla yhdessä vakiosupermarketeistamme jäljellä hyllyssä oli vain yksi hillopurkki suosikkimerkiltämme. Otimme sen, mutta kassalla valintamme osoittautui ongelmalliseksi. Kassa yritti uudestaan ja uudestaan lukea hillopurkin viivakoodia. Kassakoneeseen ilmestyi uudestaan ja uudestaan virheestä kertova koodi. Taaksemme alkoi kertyä jonoa. Lopulta kassa siirsi hillopurkin sivuun ja jatkoi muiden ostostemme osalta. Kysyin hillopurkista.

- Tätä tuotetta ei ole meillä myynnissä, ilmoitti kassa.

Selitys siitä, että olimme tuotetta heiltä aiemminkin ostaneet ja valinneet tuotteen juuri äsken kaupan hyllystä ei auttanut. Hillopurkki jäi kassalle, kun lähdimme muiden ostostemme kanssa pois.

Itsenäisyyspäivä

Asuessamme Norjassa ja Brasiliassa itsenäisyyspäivän viettoon kuului juhlinnan seuraaminen etänä Ylen ja somen avulla. Verkkoyhteydet täällä toimivat parhaimmillaankin melko epävarmasti. Tälläkin viikolla wi-fi -yhteytemme oli ollut alhaalla jo useamman päivän, mutta toivoimme sen toimivan itsenäisyyspäivänä edes hetken aikaa. Toive ei toteutunut.

Mobiilidatan epävarmuudesta johtuen Ylen lähetys toimi aina muutaman minuutin kerrallaan, sitten pysähtyi kuva, vaikka ääni kuului ja sitten äänikin lakkasi toimimasta. Muutaman yrityksen jälkeen luovutimme.

Olimme onneksi päässeet juhlimaan itsenäisyyspäivää hyvissä ajoin. Jo viikkoa aiemmin Suomen suurlähetystö Delhissä järjesti vastaanoton, jossa samalla kertaa juhlistettiin lähetystörakennuksen tupaantuliaisia (pitkäkestoisen remontin jälkeen) ja itsenäisyyspäivää.

Vastaanotto oli torstai-iltana. Samalle päivälle osui maanviljelijöiden mielenosoitusmarssi Delhiin, joten lähdimme Babralasta jo aamulla. Koska Delhin liikenne on yleensäkin kaoottista, olimme varanneet hotellihuoneen läheltä lähetystöämme.

Lähetystön vastaanotto oli juhlava, rento ja hauska sopivassa suhteessa. Väkeä oli paikalla (oman arviomme mukaan) parisen sataa. Juhlat olivat puutarhassa, joka oli saatu tunnelmalliseksi mm. kauniilla valoilla. Suomesta muistuttivat Ulkoministeriön emojit, joissa saattoi kuvauttaa itsensä sekä isolla kankaalla pyörinyt Suomea markkinoiva lyhytelokuva. Intian laivaston orkesteri soitti – musiikkivalikoimassa oli kaikkea argentiinalaisesta tangosta Europeen.

Tapasimme vastaanotolla mielenkiintoisia ihmisiä niin Intiasta, Islannista kuin Suomestakin. Osa tapaamistamme suomalaisista oli vain käymässä työmatkalla Intiassa, osa asuu täällä työn tai opintojen takia. Asuinpaikkamme hämmästytti kaikkia sen jälkeen, kun olimme aina sen ensin kartalta näyttäneet. Kävi ilmi, että sattumalta eräs intialainen naishenkilö, jonka kanssa keskustelimme, oli kotoisin läheltä Babralaa. Hän toivotti meille jaksamista asuinpaikassamme!

Brasiliassa ja jopa Norjassa asuessa iski koti-ikävä päälle – kummassakin kertaalleen ja erittäin voimakkaana. Intiassa asuessa koti-ikävä koin ensimmäisen kerran edellisenä viikonloppuna ennen lähetystön vastaanottoa. Lähetystön vastaanotto pahensi tietysti tilannetta: vielä pari päivää sen jälkeenkin olo tuntui hieman haikealta Suomea ja kaikkea siihen käsitteeseen ajatuksissani sisältyvää muistaessa. En tiedä, laukaisiko kaipuun markkinointielokuvassa aika ajoin näkyneet tutut paikat Helsingistä, ylipäätään suomalaismaisemat, suomen kielen puhuminen pitkästä aikaa muidenkin kuin Jyrin kanssa tai kaiken tämän yhdistelmä. Emme ole päässeet osallistumaan mihinkään expattien toimintaan asuinpaikkamme takia. Arki-iltana oleva lyhytkin tilaisuus tarkoittaisi käytännössä minimissään vuorokauden mittaista reissua ja hotelliyöpymistä. 

(Wi-fi -yhteys saatiin vihdoin toimimaan edes normaalilla tasollaan eilen illalla. Saimme ensin ohjeeksi testata laitteessa olevan sim-kortin toimintakyvyn siirtämällä sen puhelimeen. Sen jälkeen ilmoitettiin, että sim-kortti tarvitsikin vain irrottaa ja laittaa uudestaan paikalleen. En tiedä, auttoiko tuo toimenpide paljonkaan. Enemmän taisi vaikuttaa se, että Jyrin työnantajalla havaittiin wi-fi -laskun jääneen maksamatta ja maksu hoidettiin.)

Juhlakausi ja koti-ikävä

Viime sunnuntaina brittinaapurimme järjestivät iltapäiväteetilaisuuden teemana joulukauden avaus. Syynä joulunaloituksen varhaiseen ajankohtaan oli brittien lähtö kotimaahansa tämän viikon lopulla. 

Saavuimme paikalle ensimmäisinä – kuten aina. Britit olivat ihastuneita siihen, että heidän odotuksensa mukaisesti olimme noudattaneet kutsussa mainittua alkamisajankohtaa. Varmuuden vuoksi he olivat muuten laittaneet kutsuun myös päättymisajankohdan.

Joulukoristeita ei ollut esillä, mutta jouluvaloja esittivät ikkunaan ripustetut intialaisnaapurilta saadut Diwali-valot. Television kautta näkyi luupissa video brittien oman asuinkaupungin perinteisiltä joulumarkkinoilta. Joulumarkkinavideossa ihmiset kuljeskelivat vesisateessa kojuilta toisille, maisemaa hallitsi iso katedraali ja linnan rauniot. Joulumarkkinavideossa ei näkynyt periaatteessa mitään meidän jouluajan traditioista tai joulunaikaan liittyvistä asioista tai edes Suomesta muistuttavia maisemia.

Brittirouva oli leiponut peribrittiläisiä jouluherkkuja. Rouva oli tuskaillut minulle jo aiemmin, millaisen haasteen edessä hän oli ollut, kun piti ottaa huomioon iso määrä erilaisia ruokarajoitteita: mm. maidottomuus, gluteenittomuus, vegaanisuus. Leivonnaisten (esim. mince pies, sokerikakku ja brownies) lisäksi tarjolla oli erilaisia pähkinöitä. Juomaksi tarjottiin alkoholitonta glögiä, teetä ja kahvia.

Brittien iltapäiväteellä iski pitkästä aikaa kova koti-ikävä. Siihen saattoi vaikuttaa keskustelussa aina uusien vieraiden tullessa toistunut kysely siitä, koska britit lähtevät jouluksi kotimaahansa ja koska me Jyrin kanssa lähdemme jouluksi Suomeen. Syynä koti-ikävään saattoi olla myös taustamusiikkina nonstoppina soineet tutut joululaulut.

Palattuamme kotiin kuuntelimme hetken kaikista rakkaimpia joululauluja, vaikka aiemmin olimme päättäneet, että marraskuu on niille liian varhainen hetki.

Lukumäärien ilmaiseminen

Rahamäärät (esim. hinnat) ja muutkin lukumäärät ilmoitetaan Intiassa [meidän näkökulmastamme] hieman totutusta poikkeavasti. Esimerkiksi 119 000 merkitään 1,19,000.

Lukusanaa miljoona ei Intiassa juurikaan käytetä, yleisimmin käytössä ovat termit lakh ja crore. 

1 lakh = 100 000 (merkintätapa Intiassa: 1,00,000)
10 lakh = 1 000 000 (merkintätapa Intiassa: 1,000,000)

1 crore = 100 lakh = 10 000 000 (merkintätapa Intiassa: 10,000,000)