Enää ei ihmetytä… (II)

Käsikkäin kulkevat miehet. Asuinalueellamme samaten kuin sen ulkopuolella näkee samaa sukupuolta olevien (useimmiten miesten) kulkevan käsikkäin. Käsikkäin kulkeminen ei liity ikään. Käsikkäin voivat kulkea yhtä hyvin lapset, nuoret kuin vanhemmatkin ihmiset. Käsikkäin kulkeminen ei myöskään ole minkäänlainen seksuaalinen ulostulo vaan osoitus ystävyydestä. 

Tervehtiminen. Brasiliasta jäi tervehtimistilanteista mieleen alituinen kätteleminen ja poskisuudelmat. Täällä olemme yrittäneet opetella olemaan tarjoamatta kättä, kun uusi henkilö esitellään tai tavataan uudestaan jo aiemmin esitelty henkilö. Erityisen vaikeaa kättelemättömyyttä on muistaa, kun olen liikkeellä Jyrin kanssa. Osa miehistä kättelee vain Jyriä ja esittää minulle intialaisen tervehdyksen (kädet yhteen rinnan korkeudella). Osa naisista kättelee vain minua ja esittää Jyrille intialaisen tervehdyksen. Tämän seurauksena kymmeniä kertoja tervehtimistilanteissa on tapahtunut omituinen risteävien eleiden sarja. Olen esittänyt intialaisen tervehdyksen miehelle, joka onkin tarjoutunut kättelemään minua. Jyri on esittänyt intialaisen tervehdyksen naiselle, joka on tarjoutunut kättelemään Jyriä jne. Lopputuloksena on aina hämmennys: luulemme olevamme kohteliaita ja vastapuoli arvelee, ettemme halua kätellä heitä.

Juhlapyhien vietto. Asuinalueellamme on edustettuna useita eri uskontokuntia. Hindulaiset ovat enemmistönä ja heidän uskonnolliset juhlansa ovat täälläkin hyvin näkyviä ja kuuluvia. Ensimmäisten kuukausien aikana minua hämmästytti, että hindulaiset kutsuivat meidät ja britit omiin uskonnollisiin juhliinsa. Kesäkuussa kävi ilmi, että muslimitkin kutsuvat meidät tiettyihin omiin juhliinsa. En siis ollut enää lainkaan yllättynyt kuullessani, että 25.12. alueellamme on eräänlainen joulujuhla, jossa on joulupukki, lahjojen jakamista ja joulumusiikkia.

Ruokailukulttuuria ja pöytätapoja

Olen ehtinyt yli kymmenen Intia-kuukauden aikana havannoida pöytätapoja niin vierastalossa, erilaisissa Jyrin työnantajan kekkereissä ja yksityiskodeissa. Listani ei tietenkään ole kaikenkattava, se sisältää vain muutamia keskeisiä havaintoja.

Annoskoot. Jos ruokalajit tarjoillaan lautaselle, lautanen täytetään äärimmilleen. Joskus tarjoilija saattaa kysyä, kuinka paljon jotain yksittäistä ruokalajia haluaa. Jos vastaus on esimerkiksi yksi kauhallinen, voi olla varma, että toinen kauhallinen annostellaan niin nopeasti ensimmäisen perään, ettei vastalausettaan ehdi sanoa ääneen. Tähän tapaan tottui jo heti alkuvuonna vierastalossa. Parhaita ovat siis buffet-tyyppiset ruokailut, joissa pääsee itse vaikuttamaan annoskokoon.

Ruokailuvälineet. Etenkin alussa herätti hämmennystä se, että esimerkiksi Jyrin työnantajan kekkereissä oli ruokailuvälineenä pelkästään lusikka. Paikallisten jo syödessä, Jyri, minä ja britit käytimme aikaan haarukoiden ja veitsien etsimiseen. Pikkuhiljaa opimme, että suurimman osan ruuasta paikalliset söivät leipään kietaistuna. Leivän apuna käytettiin tarvittaessa lusikkaa. Samalla selvisi sekin, miksi leipää oli aina tarjolla niin paljon.

Riisi. Intialainen tapa on kattaa pöytään useita eri ruokalajeja. Ruuan lisukkeena on linssejä ja yleensä aina siis myös leipää, mutta hyvin usein myös riisiä tai nuudeleita. Monia erityyppisiä ruokailutilanteita on yhdistänyt eräs asia: riisi on tuotu pöytään viimeisenä (kun lautanen on jo ihan täynnä kaikkea muuta!) tai tarjoilija tulee kysymään halukkuutta tilata riisiä siinä vaiheessa, kun ruuat on jo lähestulkoon syöty. Jos jo ruokatilauksen yhteydessä on tilannut riisiä, sitä tuodaan yhdelle henkilölle valtava annos. Riisiä kannattaakin yleensä tilata vain yksi annos. Siitä riittää helposti kolmelle-neljälle ruokailijalle, jopa useammallekin!

Vesipullo. Ensimmäisten viikkojen aikana herätti hämmennystä ruokailuvälineiden puuttumisen lisäksi myös tapa kattaa ruokapöytään vesipullo ilman juomalaseja. Paikalliset joivat tottuneesti yhteisestä pullosta ilman, että kenenkään suu kosketti pullon suuosaa. Me katselimme janoisena vierestä. Minulle ja brittirouvalle tilanne oli aavistuksen helpompi kuin Jyrille ja brittiherralle. Naisten pöydässä istuvat yleensä myös lapset, joille katettiin juomalasit. Minä ja brittirouva menimme huomaamatta lapsi-kategoriaan tässä suhteessa. Olemme kumpikin harjoitelleet juomista intialaiseen tapaan pullonsuusta.

Ruokailuäänet. Intialaiseen ruokaan ja ruokailutapoihin tottumisen kannalta oli varmasti hyvä asia, että jouduimme asumaan useita kuukausia tilapäismajoituksessa vierastalossa. Tarjolla ei ollut kuin intialaista ruokaa, ja meidän ja brittien kanssa ruokapöydässä oli usein paikallisia. Kaikki tottuivat toistensa tapoihin: Me totuimme siihen, että paikalliset söivät ruuan leivän avulla (=sormin), paikalliset eivät ihmetelleet, että käytimme tavallisia ruokailuvälineitä (ihmettely lakkasi heti, kun olimme tehneet muutamia yrityksiä syödä ruokaa paikallisten tavoin). 

Yhteisessä ruokapöydässä lakkasi pikkuhiljaa myös kiinnittämästä huomiota paikallisten äänekkääseen ruokailuun: röyhtäily ja maiskutus olivat osa ruokailun äänimaisemaa siinä missä kovaääninen keskustelukin. Keskusteluun osallistumista ei estänyt se, että suu sattui sillä hetkellä olemaan täynnä ruokaa.