Etupihan valloittajat

Kulkukoiria näkee aina, kun lähtee talosta ulos. Välillä ei tarvitse edes mennä ulos asti, riittää, että vilkaisee ikkunasta pihalle. Aluksi kulkukoirat välttelivät pihaamme. Muutaman viikon ajan pari-kolme koiraa on tehnyt roskisdyykkausta säännöllisesti jäteastiallamme. Koirat ovat alkaneet viihtyä keittiöpuutarhassamme myös päivisin sen vuoksi, että eräs puutarhureista näyttää antavan niille sille tällöin syötävää.

Kymmenen asuinkuukauden aikana en ole alueellamme nähnyt kertaakaan koiranpentuja. Pari viikkoa sitten Jyri oli lounastauollaan huomannut, että keittiöpuutarhassamme oli koira ja kolme pientä pentua. Koiranpennut ovat ensihavainnon jälkeen olleet vakituisia vieraita keittiöpuutarhassamme sekä etupihalla. Pennut oleskelevat pihalla rennosti, omistajien elkein: riehuvat keskenään ja ottavat tarvittaessa päiväunet. Joka ilta puoli seitsemältä alueella testataan hälytysjärjestelmää. Hälytyksen alkaessa soida pennut alkavat ulista. Muuten niistä ei lähde kovinkaan paljon ääniä.

Sunnuntaina kotiin palatessa näin pennut ensimmäisen kerran. Kaikki kolme telmivät etupihallamme. Pentuja ei tuntunut haittaavan ollenkaan asukkaiden läsnäolo. Jyriin ne olivat ilmeisesti ehtineet jo tottua, mutta yksikään pennuista ei tullut tekemään myöskään minun kanssani tuttavuutta.

Puutarhuriin ei tehoa pentujen suloisuus. Pentujen pensasaidan lähettyville kaivama kuoppa sai puutarhurin ajamaan luudalla kolmikon pois pihalta.

Matkalaukullinen elintarvikkeita

Norjassa mutta myös Brasiliassa asuessamme minua hieman huvittivat ja hämmästyttivät ulkosuomalaiset, jotka toivat Suomesta tullessaan elintarvikkeita leivästä salmiakkiin. Norjassa asuimme pienessä pohjoisessa kylässä, jonka ruokakaupoissa ei kovin isoa valikoimaa ollut. 140 km:n päässä oli kuitenkin isompi kaupunki ja isommat valikoimat. Brasiliassa asuimme miljoonakaupungissa, ja asuntomme lähellä oli kaksi erittäin isoa supermarkettia. Emme tunteneet itse tarvetta tuoda Suomesta mukanamme elintarvikkeita, poikkeuksina suklaa ja salmiakki. Niin Norjassa kuin Brasiliassa asuessamme meillä käyneet suomalaisvieraat toivat tuliaisina ja mukavina yllätyksinä sesonkituotteita kuten uusia perunoita, mämmiä ja piparkakkuja.

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, millaista vaivannäköä ja suunnittelua täällä vaatii ostosten tekeminen. Kahdella edellisellä yhteisellä Suomen-reissullamme olemmekin paluumatkalla laittaneet ruumaan matkalaukullisen elintarvikkeita: kahvia, keksejä, leipää, liemikuutioita, mausteita, salmiakkia, suklaata, vihannes- ja kalasäilykkeitä jne. Olemme hankkineet Suomesta tänne myös kodinhoitoon liittyviä tuotteita, mm. kumikäsineitä, jätesäkkejä, sieniliinoja, sitruunahappoa vedenkeittimien kalkinpoistoon, staattisia pölyliinoja ja tiskiharjoja. Elintarvikkeiden ja kodinhoitotuotteiden lisäksi olemme tuoneet käsikauppalääkkeitä, shampoota ja suihkusaippuoita. 

Emme ole ainoita tällaiseen ratkaisuun päätyneitä. Myös brittinaapurimme ovat tuoneet kotimaan käynneiltään elintarvikkeita ja muuta tarpeellista.

Kun palasin Suomesta sunnuntaina, toin tullessani matkalaukullisen elintarvikkeita. Tuoretuotteiden, erityisesti vihannesten, saannissa alueellamme on ollut viime viikkoina vaikeuksia. Nyt on ainakin mahdollisuus tehdä ruokaa säilykkeistä.

Paluu Babralaan

Palasin eilen Babralaan. Olin pysynyt mukana alueemme asioissa, sillä soittelimme tai viestittelimme Jyrin kanssa tietysti päivittäin, mutta sen lisäksi myös kaksi naapuriamme lähettelivät minulle viestejä. Heidän viesteissään pääpaino oli erityisesti alueen tapahtumissa, joihin en – näkökulmasta riippuen – päässyt/joutunut osallistumaan.

Ajattelin kuten viestejä lähetelleet naapurimme, että neljän viikon poissaolon jälkeen arki ja asuminen täällä vaatii taas totuttelua. Totutteluvaihe oli nopea: Jyri tuli Gurugramiin minua vastaan ja kävimme kotimatkalla supermarketissa. Meteli, innokkaat myyjät ja meitä tuijottavat muut asiakkaat palauttivat nopeasti mieleen kauppareissujen lievän ahdistavuuden. Eilen illalla kotonamme mobiiliverkko toimi vain hetkittäin, wi-fi ei lainkaan. Säätilaa tuskin saattoi syyttää – monsuunikausi on jo ohi, eivätkä televisiolähetyksetkään pätkineet.

Sisäpihamme on ollut neljä viikkoa luonnontilassa, koska täällä ei ole aamuisin ollut ketään. (Kulku muurilla rajattuun sisäpihaan on vain olohuoneemme kautta.) Ilmeisesti puutarhurien työlistoja ei voi muuttaa millään tavalla. Puutarhuri tekee lauantaisin täysimittaisen työpäivän, mutta hän ei ollut kertaakaan yrittänyt lauantai-iltapäivällä Jyrin töistä tultua päästä hoitamaan sisäpihaa. Tänä aamuna puutarhuri olikin hyvin ilahtunut nähdessään minut viemässä roskapusseja jäteastiaan. Hän selitti heti (hindiksi, tietysti) tulevansa kitkemään sisäpihan kukkapenkit ja kastelemaan nurmikon ja muun kasvillisuuden.

Myöskään pesulapalvelua hoitava mies ei ollut pystynyt muuttamaan aikataulujaan, eikä ollut reagoinut Jyrin lähettämiin tekstiviesteihin. Emme tiedä, oliko syynä lukutaidottomuus tai puutteellinen englannin taito. Lopulta pyykkitoimitus onnistui, kun lähetin Helsingistä viestin intialaiselle naapurillemme. Hän puolestaan soitti pyykkimiehelle ja pyysi toimittamaan pyykkimme heille. Seuraavana aamuna sain tiedon, että Jyri voisi hakea pyykkimme töistä tullessaan naapuriltamme ja näin tapahtuikin. Naapurimme mielestä oli ollut naurettavaa yrittää hoitaa asiaa lähettämällä tekstiviesti pyykkärille.

Seuraavaksi aion tilata meille viikonlopuksi kanaa. Edelliset toimitukset ovat joko myöhästyneet tai menneet väärään paikkaan, odotukseni onnistumisesta eivät ole korkealla. Kanacurryn sijaan voimme siis syödä sunnuntaina ehkä kasviscurrya.

Taj Mahal aamuvarhaisella

Emme ole kahdeksan kuukauden aikana paljonkaan matkustaneet Intiassa. Kun olemme olleet lähdössä lentomatkalle Suomeen tai muualle Eurooppaan, olemme matkustaneet Babralasta Delhin satelliittikaupunkiin nimeltä Gurugram ja yöpyneet lähes joka kerralla samassa lentokenttähotellissa. Kauppareissujen kohteena ovat puolestaan olleet Noida tai Aligarh. 

Viime viikonloppuna matkustimme Agraan, jonne on meiltä matkaa noin 160 kilometriä. Kokemuksemme perusteella tavallisin keskivauhti mihin tahansa suuntaan Babralasta lähteekin on 40 km/h. Automatkan kesto siis parhaissakin olosuhteissa tulisi olemaan noin neljä tuntia. Matka kesti lopulta melko tarkalleen viisi tuntia. Noin kolmen vartin ajan seisoimme paikallamme liikenneruuhkassa. Ruuhkan alkuperäistä aiheuttajaa emme nähneet. Meidän juuttuessamme paikallemme tiellä syynä olivat väärään suuntaan ajavat ajoneuvot. Ne olivat yrittäneet kiertää ruuhkaa siirtymällä ajamaan vastaantulevien kaistalle. Paikalla olleiden poliisien tehtäväksi jäi seurata tienreunalta suman hidasta purkautumista.

Pääkohteemme Agrassa oli melko helposti arvattavissa: Taj Mahal. Brittinaapuriemme sekä hotellimme antaman vihjeen mukaan paras aika vierailulle olisi auringonnousu, jolloin vierailijoita olisi vähiten, eikä kuumuuskaan olisi vielä pahimmillaan. Noudatimme vihjettä ja lauantaiaamuna klo 5.45 meitä odotti opas hotellin aulassa. Hotellivieraille ja oppaille oli kuljetus Taj Mahalille golfkärryllä. Aamu oli vasta valkenemassa, kun pidempien ja lyhyempien golfkärryjen, nautaeläimien, kulkukoirien ja jalankulkijoiden virta kulki kohti Taj Mahalin porttia.

Hotelli oli hankkinut meille valmiiksi pääsyliput. Ei-intialaisten pääsylippu on kalliimpi, mutta siihen sisältyy vesipullo ja kenkäsuojat (= ei tarvitse liikkua paljain jaloin/sukkasillaan). Sisäänkäynnillä on erilliset jonot miehille ja naisille. Alueelle saa ottaa kassin, joka tutkitaan turvatarkastuksessa. Läpivalaisulaite ei ollut toiminnassa, joten kaikki kassit tutkittiin erikseen käsin, ja tavarat nosteltiin kassista ulos. Hotellin meille vuokraama opas oli erittäin hyvä. Hän puhui ymmärrettävää englantia, oli valmis ottamaan meistä loputtomasti kuvia Taj Mahalin luona ja puhui liki kaksi tuntia yhteenmenoon ilman lunttilappuja rakennuksesta alkaen sen suunnittelusta ja päätyen nykyaikojen korjaustöihin.

Jotkut kohteet ovat tuottaneet livenä pettymyksen, Taj Mahal ei kuulu niihin. Pilvisen aamun takia emme nähneet rakennuksen kylpevän auringonnousun valossa. Se ei haitannut. Rakennus teki todella suuren vaikutuksen. Koko viikonlopuksi luvatut ukkosmyrskyt ja jatkuva sade pysyttelivät poissa juuri sen parituntisen, jonka olimme Taj Mahalilla. Kun palasimme hotelliin aamiaiselle, alkoi sataa ja huoneemme parvekkeella istui apina kuorimassa itselleen appelsiinia.

Syntymäpäivillä

Intialaisnaapurimme rouvalta tuli kutsu syntymäpäiväjuhliin. Intialaisten juhlien osalta vaikeimmat kysymykset ovat niitä, joita ei voi oikein keneltäkään kysyä. Oliko kyseessä kutsu, jonka kellonaikaa pitäisi noudattaa vai oliko tarkoitus tulla ilmoitettua ajankohtaa myöhemmin? Millaisia syntymäpäivälahjoja täällä annetaan naapurille, jota ei tunne kovin hyvin? Entäpä juhlien kesto? Oliko tarkoitus vain melko lyhyesti juoda kahvia ja katsella, kuinka päivänsankari leikkaa kakkua vai viipyä pidempään?

Jokainen tilaisuus, johon olen täällä asuttujen kahdeksan kuukauden aikana osallistunut on opettanut omalta osaltaan lisää paikallisista tavoista. Niinpä joitain asioita pystyin kutsusta päättelemään ja/tai arvaamaan etukäteen: Juhlien kellonajasta (11.30) johtuen paikalle tulisi käytännössä vain naisia. Juhlat tulisivat myös melko varmasti päättymään viimeistään 13.15-13.30, jolloin tehtaan konttorissa työskentelevät puolisot tulisivat kotiin lounaalle.

Menin paikalle noin 11.35 ja olin järjestyksessä toinen vieras. Brittinaapurimme rouva oli tullut minuutilleen kutsussa mainittuna ajankohtana. Muut vieraat tulivatkin sitten puolesta tunnista tuntiin kutsussa ilmoitettua kellonaikaa myöhemmin. 

Päivänsankarille laulettiin Happy Birthday. Sen jälkeen kukin vieraista vuorollaan leikkasi synttärikakkuna esiintyneestä makeasta piirakasta palasen ja syötti sen kädestään päivänsankarille. Tämän jälkeen päivänsankari syötti puolestaan palasen vieraalle. Onneksi olin kuullut Jyriltä etukäteen tästä traditiosta – Jyri oli päässyt seuraamaan rituaalia toimistolla kollegan synttäreitä juhlittaessa.

Kakkurituaalin jälkeen tuotiin tarjolle kasviksilla täytettyjä vaaleita kolmioleipiä, keitettyä maissia, mukavasti maustettuja vihreitä linssejä ja itsetehtyjä perunalastuja. Jälkiruokana oli omena- ja banaanipalasilla höystetty makea vanukas.

Ainakin näihin syntymäpäiväjuhliin jokainen (pl. minä ja brittirouva) kutsutuista toi tullessaan yhden punaisen kukkasen. Kukkaset kerättiin maljakkoon keskelle pöytää. Lahjat puolestaan sijoitettiin erilliselle lahjapöydälle. Tietämättä täkäläisestä lahjapolitiikasta vein lahjaksi punasävyisen Unikko-tarjottimen ja samanväriset Unikko-servietit. (Olemme Suomen-reissuilla ostaneet lahjoiksi sopivia juttuja kuten Marimekon mukeja, tarjottimia ja serviettejä sekä suomalaisia makeisia.) Muut toivat lahjaksi mm. koruja ja erilaisia leipomuksia.

Kanakeittoa/munakoisocurrya sunnuntailounaaksi

Asuinalueellamme on kolme kauppaa, joista yksikään ei myy liha- tai kalatuotteita. Heti muutettuamme eräs intialaisista naapureistamme kertoi, että lihaa ja/tai kalaa voi tilata alueen ulkopuolisilta kauppiailta.

Lihatilauksen tekeminen tekstiviestillä on yksinkertaista. Viestiin tieto halutusta lihasta (kana; lammas) ja määrästä, lisäksi tietysti tilaajan nimi ja osoite. Viestissä voi kertoa myös mahdolliset erikoistoiveet, jos esimerkiksi haluaa luutonta lihaa tai vaikka lampaan lapaa. Lihakauppias kuittaa tilauksen yleensä saman tien ja varmistaa vielä toimituspäivän. 

Kaksi viikkoa sitten maanantaina tein tilauksen itse ensimmäistä kertaa. Toimituspäiväksi sovittiin perjantai ilman tarkempaa kellonaikaa. Lihakauppiaasta ei kuulunut perjantaina mitään. Illalla havaitsimme, että ovikellomme oli taas lakannut toimimasta. Oli siis olemassa mahdollisuus, että lihakauppias oli yrittänyt toimittaa tilauksen perille, muttei havainnut ovikellon toimimattomuutta. (Tosin siinä tapauksessa olisi voinut kuvitella hänen soittavan ollessaan talollamme.)

Kyselin tilauksestamme tekstiviestillä. Lihakauppias ilmoitti, että tilauksemme tulisikin vasta lauantaina. Näin myös tapahtui. Kanaa tuli sovittu määrä, liha oli hyvälaatuista. Kilo kanasuikaleita kotiintoimitettuna maksoi 200 rupiaa (noin 2,40 euroa).

Viime maanantaina tilasin taas kanaa. Olin suunnitellut kokeilevani sunnuntailounaaksi kanakeiton tekemistä ensimmäistä kertaa elämässäni. Toimituspäiväksi sovittiin taaskin perjantai. Lihakauppiasta ei kuulunut perjantaina.

Kyselin tilauksestamme tekstiviestillä. Lihakauppias ilmoitti, että tilauksemme tulisikin vasta lauantaina klo 13. Kun mitään ei ollut tapahtunut 14.30 mennessä, lähetin uuden kyselyviestin. Lihakauppias ilmoitti olevansa Delhissä, ja tilauksemme toimitettaisiinkin sunnuntaina. Vastasin, että peruutamme tilauksen. Myös brittinaapurimme olivat tilanneet kanaa, toimituspäivä oli sovittu perjantai. Tilausta ei oltu toimitettu, eikä lihakauppias ollut lähettänyt minkäänlaisia selitysviestejä.

Sunnuntailounaaksi teimme kanakeiton sijaan munakoisocurrya. Curryn hautuessa liedellä brittinaapurimme lähetti viestin. Heille oli juuri hetkeä aiemmin toimitettu kanaa tuplasti tilaukseen nähden. Lihakauppias oli kertonut, että toinen kanapaketti oli meidän tilauksemme – ovikellomme ei ollut taaskaan toiminut. Lihakauppias oli jättänyt kertomatta, että olimme itse asiassa peruuttaneet tilauksemme. Sovimme, että britit käyttäisivät myös meidän tilaamamme kanasuikaleet (jotka he olivat jo maksaneetkin).

Tekstiviesti pääministeriltä

Asuinalueellamme käytetään massatekstiviestejä mm. juhlista ja erilaisista tapahtumista ilmoittamiseen. (Sen sijaan esimerkiksi ennakkoon tiedossa olevista vesikatkoista kerrotaan vain taloihin jaettavilla lappusilla!) Tekstiviestit ovat yleensä englanniksi ja tulevat joko muutamaa päivää ennen – tai kuten viimeksi – vasta iltatapahtuman alkamisen jälkeen.

Viime tiistaina tuli taas massatekstiviesti – tällä kertaa Intian pääministeriltä. Ensimmäinen tekstari oli paikallisella kielellä, jälkimmäinen englanniksi. Pääministeri markkinoi viestissään puhtauskampanjaansa. Kampanjassa siis halutaan kiinnittää huomio ympäristön puhtauteen Intiassa ja saada jokainen omalta osaltaan toimimaan sen hyväksi. Eräs keskeinen tavoite kampanjassa on vessojen rakentaminen. 

Pääministerin lanseeraama kampanja alkoi vuonna 2014. Tänä vuonna kampanjan aktiiviaika on 15.9.-2.10. Kampanjan päätöspäivä on myös Mahatma Gandhin syntymäpäivä. Pääministerin puhtauskampanja päättyy vuonna 2019, kun Mahatma Gandhin syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta.

Uutinen kampanjasta: Times of India 12.9.2018