tiistai 30. lokakuuta 2018

Matkalaukullinen elintarvikkeita

Norjassa mutta myös Brasiliassa asuessamme minua hieman huvittivat ja hämmästyttivät ulkosuomalaiset, jotka toivat Suomesta tullessaan elintarvikkeita leivästä salmiakkiin. Norjassa asuimme pienessä pohjoisessa kylässä, jonka ruokakaupoissa ei kovin isoa valikoimaa ollut. 140 km:n päässä oli kuitenkin isompi kaupunki ja isommat valikoimat. Brasiliassa asuimme miljoonakaupungissa, ja asuntomme lähellä oli kaksi erittäin isoa supermarkettia. Emme tunteneet itse tarvetta tuoda Suomesta mukanamme elintarvikkeita, poikkeuksina suklaa ja salmiakki. Niin Norjassa kuin Brasiliassa asuessamme meillä käyneet suomalaisvieraat toivat tuliaisina ja mukavina yllätyksinä sesonkituotteita kuten uusia perunoita, mämmiä ja piparkakkuja.

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, millaista vaivannäköä ja suunnittelua täällä vaatii ostosten tekeminen. Kahdella edellisellä yhteisellä Suomen-reissullamme olemmekin paluumatkalla laittaneet ruumaan matkalaukullisen elintarvikkeita: kahvia, keksejä, leipää, liemikuutioita, mausteita, salmiakkia, suklaata, vihannes- ja kalasäilykkeitä jne. Olemme hankkineet Suomesta tänne myös kodinhoitoon liittyviä tuotteita, mm. kumikäsineitä, jätesäkkejä, sieniliinoja, sitruunahappoa vedenkeittimien kalkinpoistoon, staattisia pölyliinoja ja tiskiharjoja. Elintarvikkeiden ja kodinhoitotuotteiden lisäksi olemme tuoneet käsikauppalääkkeitä, shampoota ja suihkusaippuoita. 

Emme ole ainoita tällaiseen ratkaisuun päätyneitä. Myös brittinaapurimme ovat tuoneet kotimaan käynneiltään elintarvikkeita ja muuta tarpeellista.

Kun palasin Suomesta sunnuntaina, toin tullessani matkalaukullisen elintarvikkeita. Tuoretuotteiden, erityisesti vihannesten, saannissa alueellamme on ollut viime viikkoina vaikeuksia. Nyt on ainakin mahdollisuus tehdä ruokaa säilykkeistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti