perjantai 14. syyskuuta 2018

Tekstiviesti pääministeriltä

Asuinalueellamme käytetään massatekstiviestejä mm. juhlista ja erilaisista tapahtumista ilmoittamiseen. (Sen sijaan esimerkiksi ennakkoon tiedossa olevista vesikatkoista kerrotaan vain taloihin jaettavilla lappusilla!) Tekstiviestit ovat yleensä englanniksi ja tulevat joko muutamaa päivää ennen – tai kuten viimeksi – vasta iltatapahtuman alkamisen jälkeen.

Viime tiistaina tuli taas massatekstiviesti – tällä kertaa Intian pääministeriltä. Ensimmäinen tekstari oli paikallisella kielellä, jälkimmäinen englanniksi. Pääministeri markkinoi viestissään puhtauskampanjaansa. Kampanjassa siis halutaan kiinnittää huomio ympäristön puhtauteen Intiassa ja saada jokainen omalta osaltaan toimimaan sen hyväksi. Eräs keskeinen tavoite kampanjassa on vessojen rakentaminen. 

Pääministerin lanseeraama kampanja alkoi vuonna 2014. Tänä vuonna kampanjan aktiiviaika on 15.9.-2.10. Kampanjan päätöspäivä on myös Mahatma Gandhin syntymäpäivä. Pääministerin puhtauskampanja päättyy vuonna 2019, kun Mahatma Gandhin syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta.

Uutinen kampanjasta: Times of India 12.9.2018



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti