Kymmenen asuinkuukauden aikana en ole alueellamme nähnyt kertaakaan koiranpentuja. Pari viikkoa sitten Jyri oli lounastauollaan huomannut, että keittiöpuutarhassamme oli koira ja kolme pientä pentua. Koiranpennut ovat ensihavainnon jälkeen olleet vakituisia vieraita keittiöpuutarhassamme sekä etupihalla. Pennut oleskelevat pihalla rennosti, omistajien elkein: riehuvat keskenään ja ottavat tarvittaessa päiväunet. Joka ilta puoli seitsemältä alueella testataan hälytysjärjestelmää. Hälytyksen alkaessa soida pennut alkavat ulista. Muuten niistä ei lähde kovinkaan paljon ääniä.
Sunnuntaina kotiin palatessa näin pennut ensimmäisen kerran. Kaikki kolme telmivät etupihallamme. Pentuja ei tuntunut haittaavan ollenkaan asukkaiden läsnäolo. Jyriin ne olivat ilmeisesti ehtineet jo tottua, mutta yksikään pennuista ei tullut tekemään myöskään minun kanssani tuttavuutta.
Puutarhuriin ei tehoa pentujen suloisuus. Pentujen pensasaidan lähettyville kaivama kuoppa sai puutarhurin ajamaan luudalla kolmikon pois pihalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti