7 + 7 kiloa

Ehdimme asua kolme kuukautta tilapäismajoituksessa ennen muuttoa omaan kotiimme. Tilapäismajoituksessa ateria-ajat noudattelivat Jyrin ja brittinaapurimme työpäiviä: maanantaista lauantaihin aamupala oli 7.15 ja lounas 13.30. Päivällisen ajankohta vaihteli 19.00 ja 19.30 välillä. Sunnuntaisin aamupala oli 9.00 ja lounas 14.00. Päivällinen oli samaan aikaan kuin arkisinkin.

Ateriat tuntuivat suhteellisen runsailta. Niinpä melko nopeasti sovimme, että lounaalla olisi tarjolla vain keittoa (ja leipää sekä tuoreita vihanneksia).  Aamupalalla oli laajin mahdollisuus variaatioihin: vaihtoehtoina olivat mm. munakas sekä monenlaiset intialaiset lämpimät aamiaisruuat lisukkeineen, murot, intialainen vehnäpuuro, jugurtti, tuoreet hedelmät. Päivällinen koostui useista erilaisista kasvisruuista ja linssi- tai papulisukkeesta. Lisäksi tarjolla oli kanaa tai kalaa. Päivälliseen liittyi aina myös jälkiruoka.

Emme syöneet mitään välipaloja, mutta kahvia ja teetä joimme tietysti pitkin päivää. Brasiliaan verrattuna meikäläisen liikunta oli vähäistä: esimerkiksi ensimmäisten asuinkuukausien aikana uiminen ei ollut mahdollista, sillä uima-allas täytettiin vasta huhtikuun puolivälissä. Heti muuton jälkeen rutiinikseni muodostuneet joka-aamuiset muutaman kilometrin mittaiset kävelylenkit harvenivat ja sittemmin loppuivat säiden lämmettyä maaliskuusta alkaen. Käytännössä kävelylenkki olisi pitänyt tehdä ennen aamiaista, jolloin ulkolämpötila oli vielä melko siedettävä.

Muutama viikko muuttomme jälkeen Jyri huomasi laihtuneensa. Vierastalossa ei ollut vaakaa – Jyri perusti käsityksensä laihtumisestaan havaintoon vaatteidensa löystymisestä. Itsessäni en havainnut muutosta, eivätkä vaatteenikaan tuntuneet aiempaa löysemmiltä. (Toisaalta strech-farkuista oli vaikea päätellä mitään!)

Kun vihdoin nyt huhtikuun loppupuolella pääsimme vaa’alle, yllätys oli melkoinen: olimme kumpikin laihtuneet noin seitsemän kiloa! Laihtumisen taustalla ovat (ilmeisesti) säännölliset ateria-ajat, enimmäkseen kasviksista koostuva ruokavalio ja makeisten sekä muiden erityisen sokeristen tuotteiden hyvin vähäinen käyttö. Liikunnalla (tai pikemminkin sen vähäisyydellä) ei ole siis ollut merkitystä.

Jälkiruokia

Intialaisesta ruokakulttuurista ei ole vielä kertynyt kovinkaan runsaasti kokemuksia, sillä olemme syöneet lähinnä hotellien ravintoloissa tai täällä Babralassa tilapäismajoituksessamme. Olen kuitenkin ehtinyt havaita, että täällä makea tarkoittaa vielä makeampaa kuin Brasiliassa (jossa luulin maistaneeni kaikkien aikojen makeimpia jälkiruokia!).

Hotellien jälkiruuista suurin osa on ollut kansainvälisiä, esimerkkinä pannacotta ja erilaiset kakut. Täällä vierastalossa on ollut jälkiruokana tarjolla hedelmiä eri tavoin esimerkiksi tuorehedelmäsalaattia ja vaniljakiisseliä hedelmäpalasilla. Hedelmäsalaatissa ei ole luotettu hedelmien omaan mehukkuuteen vaan kastikkeena on käytännössä sokerilientä. Erittäin suosittu jälkiruokamuoto on vanukas: Jälkiruokavalikoimaan kuuluvat riisivanukas, suklaavanukas, vaniljavanukas ja porkkanavanukas. Täällä porkkanavanukas tehdään kuulemma keittämällä ensin porkkanaraastetta maidossa ja mukaan lisätään kardemummaa, hunajaa sekä manteleita. (Netistä löytyy monenlaisia porkkanavanukkaan ohjeita suomeksi ja englanniksi.) 

Suosittu on myös Gulab jamun. Wikipediassa on sama tieto, joka on kuultu paikallisilta: kyseessä on maidosta valmistettu todella makea jälkiruoka. Valmistustavasta on kuitenkin toisenlaistakin tietoa: erään täällä vierailleen muualta Intiasta kotoisen olevan henkilön mukaan Gulab jamun olisikin uppopaistettu vehnäjauhotaikinapallero.

Jälkiruokien raaka-aineita ei ole muutenkaan aina helppo tunnistaa: esimerkiksi porkkanavanukas on väriltään syvän punaista. En olisi ensimmäisenä yhdistänyt mielessäni porkkanoita jälkiruokaan. Varsinkaan, kun minulla ei ollut etukäteistietoa siitä, että Intiassa onkin punaisia porkkanoita.