torstai 10. toukokuuta 2018

Keittiöpuutarha

Ensimmäistä kertaa meillä on Jyrin kanssa asunto, johon kuuluu ihkaoikea keittiöpuutarha. Hyvissä ajoin helmikuussa, kun vielä asuimme tilapäismajoituksessa, meiltä jo kyseltiin toiveita keittiöpuutarhaan istutettavista kasveista.

Listasin suosikkivihanneksiani. Jokaisen mainitsemani kasvin kohdalla kasvihankinnoista vastaava mies totesi, että kyse oli väärän vuodenajan tai väärän alueen kasvista. Väärä alue tarkoitti ilmeisesti paitsi maantieteellistä aluetta, myös esimerkiksi kasveja, jotka vaatisivat erityisen runsasta kastelua.

Lopulta esitin kysymyksen toisinpäin: mitä kasviksia meillä ylipäätään olisi mahdollista saada keittiöpuutarhaan helmi-maaliskuussa tai muuttomme jälkeen.

- Vihreää chiliä, okraa, sipulia, tomaatteja, lehtisalaattia sekä erilaisia yrttejä.

Valikoima kuulosti hyvältä ja jo taloon muuttaessamme huhtikuussa keittiöpuutarha kukoisti. Alkuvuonna istutettujen hyötykasvien lisäksi pihalla oli valmiiksi odottelemassa banaanipuu ja muutama ruusupensas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti