maanantai 28. toukokuuta 2018

Harhailevat kalusteet

Olemme asuneet talossamme kuukauden, mutta vieläkin puuttuu esimerkiksi valaisimia ja mattoja jne. Osan huonekaluista valitsimme paikanpäällä huonekalukaupassa, osan tilasimme netistä ja loput hoiti meille Jyrin työnantaja omien kanaviensa kautta.

Jyrin työnantajan kautta tulleilla kalusteilla on ollut taipumus viivästyä ja jopa kadota matkallaan meille. Hyvä esimerkki ovat eteiskalusteemme: penkit, joiden alaosassa on kenkäteline sekä seinänaulakko. Penkkien tilaamisen puusepältä piti olla helppo ja nopea juttu – se olisikin ollut, jos tilaus olisi muistettu tehdä heti, kun siitä oli sovittu tai kun siitä ensimmäisen ja toisen kerran muistutimme.

Kun penkit vihdoin olivat valmiit, ne tuotiin ilman ennakkoilmoitusta talollemme. Emme olleet paikalla. Syystä, jota emme edelleenkään ole oppineet ymmärtämään, koko yhteisö uskoo, että briteillä on vara-avain meidän taloomme (ja päinvastoin). Brittinaapurimme olivat joutuneet moneen kertaan toistelemaan ettei heillä todellakaan ollut talomme vara-avaimia. Koska kalusteita ei saatu meidän taloomme, penkinkuljettajan ja hänen apumiehensä looginen ratkaisu tilanteeseen oli kantaa penkit brittinaapuriemme taloon odottamaan paluutamme. Keskustelussa seurasi vaihe, jossa matkalle lähdössä olleet naapurimme toistelivat moneen kertaan, etteivät halunneet ottaa poissaolonsa ajaksi asuntoonsa säilytykseen kalusteitamme. Keskustelu päättyi siihen, että penkinkuljettaja ja hänen apumiehensä nousivat autoon ja ajoivat kalusteidemme kanssa pois.

Kukaan ei tiedä, missä eteispenkkimme olivat seuraavat kaksi viikkoa (mahdollisesti jollain toisella naapurillamme säilytyksessä, kuka tietää). Saimme penkit lopulta haltuumme edellisviikolla.

Eksyneiden eteispenkkien -mysteerin jälkeen pääsimme selvittelemään eksyneen eteisnaulakon tapausta. Ei ole vaikea arvata, miten tapaus sai alkunsa: Naulakkomme tuotiin ilman ennakkoilmoitusta talollemme poissa ollessamme ja yritettiin turhaan viedä naapuriimme säilytykseen. Lopulta Jyrille ilmoitettiin, ettei naulakon toimitus ollut onnistunut. Yksinkertaisinta olisi saattanut olla aloittaa toimitus soittamalla Jyrille ja pyytämällä häntä tulemaan talolle avaamaan ulko-ovi. Toinen lähes yhtä yksinkertainen ratkaisu olisi ollut, että kalusteasiaa Jyrin työpaikalla hoitanut henkilö olisi hakenut Jyriltä vara-avaimen, käynyt avaamassa oven ja palauttanut avaimen sen jälkeen. Naulakon harhailu alueellamme kesti onneksi vain viikon verran. Nyt naulakko on jo paikallaan eteisessämme.

Jyrin työnantaja hoiti myös pihakalusteidemme tilaamisen. Toissa viikolla Jyrille kerrottiin, että kalusteita kuljettanut auto oli matkallaan tänne joutunut onnettomuuteen. Onnettomuudessa olivat kaikki kalusteet hajonneet. Uudesta yrityksestä toimittaa pihakalusteemme ei voitu antaa mitään arviota.

Viime perjantaina brittinaapurin rouva soitti minulle. Vaiteliaat miehet olivat pysäköineet pakettiauton heidän talonsa eteen ja kantaneet sisään  ilman selityksiä kaksi settiä puutarhakalusteita. Rouva tiesi, että heille oli tilattu vain yksi setti. Hänellä oli vahva aavistus siitä, kenelle ylimääräinen setti kuului. Rouva oli ottanut kalusteemme vastaan. Hän ei ollut halunnut riskeerata olevansa osallisena kolmannessa peräkkäisessä kadonneet kalusteet -mysteerissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti