torstai 8. marraskuuta 2018

Diwali, osa I

Eilen vietettiin Diwalia, joka on kansallinen vapaapäivä. Kuten kaikkien muidenkin uskonnollisten juhlien osalta, täällä oli juhlalle yhtä monta selitystä kuin selittäjää. Turvaudun siis Wikipedian artikkeliin, jonka mukaan Diwali on hyvyyden voittoa pahuudesta symboloiva valon ja lamppujen juhla.

Diwalin lähestymisestä ei voinut olla huomaamatta: sanomalehdissä ja televisiossa mainostettiin Diwalin viettoon tarvittavia tavaroita, vaatteita, ruokia jne. Kaupoissa tulivat myyntiin erikokoiset lahjapakkaukset, joissa oli mm. pähkinöitä ja kuivahedelmiä. Diwali-lahjoja antavat esimerkiksi työnantajat työntekijöilleen. Olimmekin saaneet ohjeeksi antaa puutarhurillemme pienen rahalahjan. Rahan lisäksi annoimme hänelle ylimääräisenä Diwali-herkkuja. Olimme saaneet kaksi isoa pakettia, niistä saattoi hyvin jakaa osan pois.

Diwalia juhlistaakseen kolme naapuriamme ripusti talonsa ulkopuolelle kunnioitettavat määrät värillisiä lamppuja. Sähkölamppujen lisäksi eilisiltana pihatiet valaistiin öljytuikuilla. Pimeässä illassa valot näyttivät hienoilta.

Diwaliin kuuluvat myös ilotulitukset. Useampi naapurimme kertoi, että Delhissä olisi ilotulitukset kielletty huonon ilmanlaadun vuoksi. En pystynyt varmistamaan tätä tietoa mistään uutislähteestä. Meidän asuinalueellamme (ja ilmeisesti myös läheisessä kylässä) ei ilmanlaadun muuttuminen alkuviikosta erittäin epäterveellisestä vaaralliseksi hillinnyt ilotulitteiden käyttöä. Rakettien pamahdukset alkoivat jo maanantai-iltana ja kiihtyivät tiistain kuluessa. Eilen pamahtelu, räjähtely ja vinkuminen rupesi kuulumaan jo ennen pimeän tuloa ja jatkui yli puoleenyöhön asti. 

Rakettien ampujat eivät menneet kauemmaksi taloista, esimerkiksi läheiselle isolle kentälle. Olimme nähneet jo aiemmin illalla, että raketteja ammuttiin todellakin taloalueemme keskellä kulkevalla kapealla tiellä. Illan kuluessa ehdimmekin olohuoneessa monta kertaa hypähtää säikähdyksestä, kun äkkiä pamahti ihan talomme lähettyvillä. Rakettien ampumiselle oli määritelty kellonajat (myös lopettamisaika). Olen kuitenkin melko varma, että ellei brittinaapurimme olisi käynyt ulkona komentamassa ammuskelijoita lopettamaan, pamahtelu olisi jatkunut aamuun asti. (Briteillä oli kuulemma mitta tullut täyteen, kun sänky tärisi isoimpien rakettien räjähdellessä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti