lauantai 24. marraskuuta 2018

Liikenteessä havaittua

Meillä oli vierailulla viime viikolla suomalaisystävämme. Kävimme hänen kanssa Agrassa – Taj Mahal oli vaikuttava myös toisella kerralla! 

Perjantaista sunnuntaihin automatkoilla Babrala – Agra, Agra – Gurugram ja Gurugram - Noida - Babrala ehti tarkkailla liikennettä. Olen kirjoittanut aiemminkin havaintoja Intian liikenteestä. Viime viikonloppuna pääsi näkemään ja oppimaan uusia asioita siitäkin. Muutamia havaintoja: 

Turvavyöt. Pyytäessä taksitilauksen (esim. hotellin vastaanotossa) pitää muistaa erikseen varmistaa etukäteen, että myös takapenkillä on turvavyöt. 

Tietullit. Täällä ovat käytössä tietullit kuten Brasiliassakin. Kokemukseni perustuu São Paulon osavaltioon, jossa autojonot maksupisteille olivat suoria ja tietullien maksaminen kävi ripeästi. Maksut vastaanottanut työntekijä tervehti aluksi ja kiitteli ja hyvästeli lopuksi.

Täällä tietullien maksaminen on hidas tapahtuma. Jonot ovat muodottomia, näyttää usein siltä, että useita autoja on pyrkimässä samalle maksupaikalle yhtä aikaa. Jonoissa saatetaan myös tehdä viime hetken ohituksia ja koukkauksia ja saada kaikkien eteneminen pysähtymään. Maksun vastaanottava työntekijä ei sano yhtään mitään ylimääräistä. Jos hänelle siis maksaa tasarahalla, koko toimitus hoituu sanaakaan sanomatta.

Hälytysajoneuvot. Liikenne on Intian maaseudulla pääsääntöisesti kaoottista, sillä samalla (huonokuntoisella ja kapealla) tiellä kulkevat mm. eläimet, jalankulkijat, pyöräilijät, mopoilijat, traktorit, rekat ja henkilöautoliikenne. Delhissä ja Gurugramissa kuten muissa kaupungeissa liikenne on kokemuksemme mukaan kaoottista, koska kulkuneuvoja on puolestaan niin paljon. Olen useasti pohtinut, miten ruuhkaan juuttuneen ambulanssin potilaalle on lopulta käynyt.

Viime viikolla näimme hälytysajoneuvoon liittyen erään erikoisimmista liikennetapahtumista Intiassa. Automme ohitti ambulanssi, jonka hälytysvalot olivat päällä. Hetkeä myöhemmin ambulanssi alkoi kuitenkin hidastaa vauhtiaan. Kuskinpuoleinen ovi avattiin, ja kuski oksensi tielle ambulanssin edelleen liikkuessa. Ambulanssin vauhti oli hidastunut niin paljon, että ohitimme sen. Ambulanssissa oli edelleen hälytysvalot päällä. Oletimme siis, että kyydissä oli potilas tai potilasta oltiin menossa hakemaan.

Ylinopeus. Näin viime lauantaina ensimmäisen kerran Intiassa moottoritiellä näyttötaulun, jossa kerrotaan sillä ja sillä rekisterinumerolla varustetun ajoneuvon ajaneen ylinopeutta. Myös meidän asuinalueellamme kiertävällä  tiellä tehdään aika ajoin nopeusmittauksia. Jos ylinopeudesta jää kiinni,  seuraa julkinen häpeä. Esimerkiksi jos kyse on tehtaan työntekijästä, tieto ylinopeutta ajaneesta lähtee sähköpostilla koko henkilöstölle. Lisäksi tulevat pomon nuhteet.

Mopoilevat perheet. Tämä ilmiö ei enää jaksa hämmästyttää, mutta mainitsen kuitenkin. Liikenteessä näkee jatkuvasti mopoja, jotka kuljettavat (oletettavasti) perhettä: kyydissä on kaksi aikuista ja 1-3 lasta. Naapurimme väittävät nähneensä erään mopokuljetuksen, jossa kahden aikuisen ja kahden lapsen lisäksi oli myös vuohi. Nähtyäni noin kymmenen kuukauden ajan liikennettä täällä, en suuremmin epäile tarinan todenperäisyyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti