perjantai 23. helmikuuta 2018

Eksoottisia (ja vähemmän eksoottisia) eläimiä

Olen ottanut tavakseni tehdä kävelylenkkejä aamuisin tällä alueella. Periaatteessa alue on viihtyisiä: paljon puita ja muuta kasvillisuutta, pieniä metsäkaistaleitakin on jätetty. Käytännössä kävelylenkki kulkee koko matkan asfalttitiellä, puistojen läpi voi kyllä halutessaan oikaista.

Aamuisilla kävelylenkeilläni en yleensä näe muita ihmisiä. Alueen asukkaat ovat koulussa tai töissä. Erilaisia eläimiä sen sijaan voi bongata pitkin reittiä.

Oravia juoksentelee niin tilapäismajoituksemme pihamaalla kuin metsäkaistaleiden puissa. Samalla pihamaalla lenkkejään tekevästä riikinkukosta olenkin jo maininnut. Riikinkukko ei ole yksinäinen: alueella näyttäisi olevan itse asiassa hämmästyttävän paljon riikinkukkoja. Riikinkukkojen lisäksi olen bongannut myös muita lintuja kuten papukaijoja ja paikallisia puluja. Lukuisten muiden näkemieni lintujen tunnistukseen tarvittaisiin kiikarit ja mielellään jonkinlainen Intian laulava lintukirja. Paikallisten mielestä kevät on jo selkeästi lähestymässä, lintujen nonstoplaulu ja auringonpaiste vievät kyllä omatkin ajatukset pois talvesta.

Tilapäismajoituksemme sijaitsee lammen rannalla. Lammessa on pienenpieniä kaloja – ja rantakäärmeitä (tai niiden intialaisia vastineita). Käärmeitä on alueella myös muualla ja tästä paikalliset ovatkin meitä varoittaneet. Varoitus tuli hieman myöhässä, sillä jo ensivierailulla näimme käärmeen myös koulun pihalla. Käärmeet ovat kuulemma joitain kertoja puraisseet kävelijöitä. Yleensä syynä on ilmeisesti ollut se, että kävelijä on vahingossa tallannut käärmeen päälle. Käärmeiden lisäksi muita epämiellyttäviä eläinbongauksia ovat olleet jättiläismäisen kokoiset muurahaiset sekä sisätiloissa koko ajan lentelevät moskiitot.

Alueella kiertelee kulkukoiria, joista osalla on pentujakin. Eräänä iltana päätimme oikaista puistoalueen läpi tullessamme takaisin majapaikkaan. Meillä oli valonlähteenä ainoastaan puhelimen taskulamppu. Läheltämme alkoi kuulua pikkuhiljaa kovenevaa murinaa ja äkkiä taskulampun valokeiloihin osui lukuisia koiria. Pimeydessä meidät ympäröineet koirat seurasivat meitä lähimmän talon pihapiiriin asti. Tilanne tuntui melko epämiellyttävältä.

Täällä on kuulemma aiemmin ollut runsaasti apinoita, ongelmaksi asti. Apinoita on edelleenkin – ja nekin saattavat käärmeiden ja kulkukoirien tapaan puraista ihmisiä. Kulkukoirilta ja apinoilta suojautumiseksi meitä on opastettu ottamaan kävelylenkille mukaan puukeppi, jolla eläimiä voi tarvittaessa hätistellä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti