tiistai 6. maaliskuuta 2018

Muuttokuormaa odotellessa

Ennen Intiaan tuloa asuimme toukokuun lopulta 2016 alkaen Brasiliassa. Asuntomme oli valmiiksi kalustettu, joten muuttokuormamme Suomesta oli ollut hyvin pieni.

Muuttofirma kävi pakkaamassa tavaramme Brasiliassa 26.12.2017. Itse pakkaamisoperaatio sujui sutjakkaasti. Tavaroiden pakkaamista oli edeltänyt viikkojen mittainen valmisteluvaihe, johon sisältyi mm. muuttofirman edustajan arviokäynti asunnossa ja lukuisien dokumenttien hankkiminen ja oikeaksi todistuttaminen esimerkiksi tullia varten.

Suomesta Brasiliaan lähetetyssä muuttokuormassamme oli ollut kymmeniä kirjoja, jotka olen sittemmin ehtinyt lukea. Ennen poismuuttoa Brasiliasta olin etsinyt englanninkielisille teoksille kaksi paikallista kierrätyspistettä. Kierrätys ei kuitenkaan ollut mahdollista: kaikki tavarat, jotka olivat muuttokuormassamme Brasiliaan tulleet, piti sieltä myös viedä pois. Brasiliaan jättämämme kirjat olisi tulkittu myydyiksi ja edessä olisi ollut myyntiin liittyvien verotusasioiden selvittely. Koska useampi taho (ml. muuttofirma) olivat keskenään samaa mieltä ja neuvoivat samansuuntaisesti, päädyimme lähettämään muuttokuormassa tulleet kirjat Brasiliasta Suomeen. Suomeen lähetettiin myös Jyrin golfbägi ja parvekelyhty. Tämä kuorma kulki lentorahdilla. Tavaramme tulivat Suomeen 52 vuorokautta sen jälkeen, kun muuttofirma oli ne Brasiliassa pakannut.

Viime viikkojen ja kuukausien aikana muuttofirmalta Brasiliasta on tullut väliaikatietoja Intiaan tulossa olevien tavaroiden osalta. Viime viikolla tuli vihdoin odotettu tieto: muuttokuormamme Intiaan lähti Brasiliasta perjantaina 2.3. Kyse on merirahdista, matkan oletetaan kestävän 51 vuorokautta. Sen jälkeen ovat edessä tullimuodollisuudet Intiassa. Kuulemma tullimuodollisuudet Intiassa kestänevät 4-8 viikkoa. Sen jälkeen pitää enää aikatauluttaa tavaroiden kuljetus satamasta Babralaan.

Parhaassa tapauksessa voisimme siis saada tavaramme tänne jo toukokuussa – noin viisi kuukautta sen jälkeen, kun katselimme Campinasissa muuttolaatikoiden lastaamista pakettiautoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti