maanantai 12. maaliskuuta 2018

Maahanmuuttomuodollisuuksia osa IV

Olen ehtinyt kirjoittaa maahantulomuodollisuuksiin liittyvistä koukeroista jo kolme kertaa aiemmin. Lyhyt kertaus lienee ehkä paikallaan: Saimme alun perin ohjeeksi rekisteröityä Intiassa saapumispaikkakunnan poliisiasemalla. Näin toimimme ja asian piti olla kunnossa. Melkein heti saimme kuitenkin tiedon, että rekisteröinti olisi pitänytkin hoitaa tulevan asuinpaikkakuntamme poliisiasemalla. Suomesta palattuamme kävimme purkamassa jo tekemämme rekisteröitymisen. Uusi rekisteröinti piti hoitaa 14 vrk:n kuluessa asuinpaikkakunnallamme. Viimeisenä mahdollisena päivänä eli viime maanantaina menimme rekisteröitymiskäynnille. Valitettavasti meistä riippumattomista syistä kaikkia tarvittavia dokumentteja ei oltu saatu toimitettua tänne. Odottelimme rekisteröitymisiä hoitavassa paikassa, kun paikallinen avustajamme keskusteli henkilökunnan kanssa. Lopulta lähdimme pois rekisteröitymättä. Meille kerrottiin, että rekisteröityminen voitaisiin hoitaa saman viikon perjantaina pelkkien dokumenttien avulla. Meidän ei enää tarvitsisi tulla paikalle.

Viikon puolivälissä saimme tiedon, että meidän pitäisi sittenkin henkilökohtaisesti olla mukana rekisteröitymisessä perjantaiaamuna. Jyrin ja minun lisäkseni samalla kertaa hoidettaisiin tänne muuttavan englantilaispariskunnan rekisteröityminen. 

Meillä oli mukanamme kaikki tarvittavat dokumentit, vaaditut valokuvat ja kaksi paikallista avustajaa. Perillä meidät ohjattiin odotushuoneeseen, jossa allekirjoitimme tarvittavat asiapaperit. Sen jälkeen avustajamme lähtivät hoitamaan rekisteröitymistä. Meidät kuulemma tultaisiin pyytämään tarvittaessa virkailijan luokse. Odotushuoneessa aika oli pysähtynyt: kalenteri näytti edelleen helmikuuta, seinäkello ei käynyt. Odotus tuntui melko pitkältä. 

Kun avustajat palasivat, he kertoivat, ettei meidän tarvitsisi käydä näyttäytymässä. Lisäksi he kertoivat, ettei rekisteröitymistä voitukaan hoitaa tällä käynnillä. Paikalla ei ollut ollut näistä asioista päättävää virkailijaa vaan ainoastaan joku alemman tason työntekijä. Saimme sentään mukaamme todistuksen siitä, että olimme paikanpäällä käyneet kaikkien tarvittavien dokumenttien kanssa.

Seuraavasta rekisteröitymiskäynnin ajankohdasta ei ole vielä tietoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti