Pitkät jäähyväiset (II)

Melkein heti, kun muuttomme oli tullut yleiseen tietoon, Jyrille oli alettu puhua läksiäisten järjestämisestä. Asia ei kuitenkaan tuntunut edistyvän, vaikka muuttopäivämme läheni. Viime perjantaina, saimme kutsun sunnuntai-illan läksiäisjuhlaan. Tilaisuus järjestettiin alueemme juhlatilassa, paikalla oli Jyrin työkavereita perheineen, yhteensä viitisenkymmentä henkilöä.

Jo tuttuun tapaan olimme brittien kanssa paikalla ensimmäisinä, tosin intialaisetkin tulivat melko pian aloitusajankohdan (klo 20.00) jälkeen. Edelleen samaan tuttuun tapaan sali jakautui naisten ja miesten puoleen. Tuttua oli sekin, että yli tunnin ajan tarjolla oli monenlaisia alkuruokia ja varsinainen ruokailu tapahtui nopeasti, erillisenä naisille ja miehille, aivan tilaisuuden lopussa. 

Useiden alkuruokien (mm. pähkinöitä, pasteijoita, paistettua juustoa, keittoa) ja varsinaisen illallisen välissä kuultiin kaksi puhetta (puhujina Jyrin paikallinen esimies ja Jyri). Minut pyydettiin Jyrin viereen vastaanottamaan läksiäislahjamme: alueemme Babbars-hahmon pienoispatsas. Lahja oli varsin hauska ja tulee muistuttamaan ajastamme täällä (kunhan saapuu muuttokuormassa – muuttomiesten arvion mukaan kuormamme on perillä Suomessa 4-6 kuukauden kuluttua!).

Läksiäisten aikana intialaisnaapurimme kertoi minulle yllätystiedon: minun läksiäiseni tulisivat olemaan pari päivää myöhemmin eli tiistaina (jos päivä sopisi minulle). Alueemme naiset siis järjestivät minulle erillisen lähtöjuhlan. Sateisena ja viileänä tiistai-iltapäivänä kokoonnuimme klo 16.00 samaiseen juhlatilaan kuin sunnuntai-iltana. Minä ja brittirouva olimme paikalla ensimmäisinä, muutamaa minuuttia vaille neljä. Juhlien järjestelyvastuussa olleet intialaisrouvat olivat ajoittaneet tulonsa minuutilleen kello neljäksi. He olivat aidosti pahoillaan, etteivät olleetkaan ensimmäisiä. 

Minun läksiäisteni ohjelmassa oli yleistä jutustelua, musiikin kuuntelua, tanssia ja ruokailu. Minulle pidettiin puhe ja paikallaolijat saivat kertoa vuorollaan yhteisestä ajastamme täällä. Minä puolestani pidin erittäin vapaamuotoisen kiitospuheen, jossa kertasin humoristiseen sävyyn kokemuksiani/kokemuksiamme lähinnä tässä yhteisössä.

Kuten sunnuntainkin juhlissa, ruokailu oli lopuksi ja tapahtui nopeasti. Valitettavasti pystyin syömään vain erittäin vähän – tuntia myöhemmin olin menossa brittinaapuriemme tarjoamille illallisille, joihin oli kutsuttu täällä työreissulla olevia muiden yksikköjen työntekijöitä. Eräs kutsutuista oli Jyrin ja minun tuttu jo Norjan-vuosiltamme.

Keskiviikkona muuttofirma tuli pakkaamaan tavaramme. Intialaisnaapurimme valmisti lounaan (Chicken Briyani) ja toi meille lounaan – hän halusi, ettemme joutuisi pakkaamisen ollessa käynnissä uurastamaan vielä ruuanvalmistuksessakin! Keskiviikkoiltapäivänä ja vielä torstaiaamunakin juuri ennen poislähtöä hyvästelimme lähinaapureita. Lukuisia selfieitä eri kokoonpanoissa, loputtomalta tuntuvia kiittelyjä ja hyvästelyjä.

Jäähyväiset olivat pitkät, ne tekivät lähdöstämme todellisen hyvissä ajoin ennen lentomatkaa. Ja lentomatka: Intian ja Pakistanin konfliktista johtuen lento Helsinkiin kesti yli kaksi tuntia normaalia pidempään, mutta Suomeen päästiin.

Tähän päättyy tämän blogin päivitys.

Pitkät jäähyväiset (I)

Meidän oli tarkoitus asua Intiassa puolisentoista vuotta, mutta Jyrin projekti täällä tuli valmiiksi odotettua aiemmin. Intian-kautemme jäi siis noin kolmetoista kuukauden mittaiseksi ja olemme tänään, maaliskuun ensimmäisenä päivänä, muuttaneet takaisin Suomeen,. Olemme asuneet toukokuusta 2016 alkaen ulkomailla, on hienoa palata kotimaahan.

Vaikka aika Intiassa jäi oletettua lyhyemmäksi, hieman yli vuodessa ehti tapahtua paljon, saimme liudan uusia kokemuksia ja opimme uusia asioita. Paljon jäi myös kokematta.

Ehkä suurin pettymys oli se, ettei asuinalueellamme ollut mahdollista saada minkäänlaista hindin kielen opetusta, eikä verkkokielikurssi onnistunut huonon nettiyhteyden vuoksi (vaikka sellaista yritettiin parin viikon ajan). Paikallisesta kulttuurista eniten tuli opittua ruuista: opimme kumpikin tekemään melko mainiota currya! Täällä asuessamme kaipasimme tiettyjä ruokia Suomesta, ehkä palattuamme kaipaamme tiettyjä ruokia Intiasta – kuka tietää.

Tiedän jo nyt varmuudella, mitä en tule kaipaamaan: hurjaa, kuritonta liikennettä ja ruuhkia, byrokratiaa ja sähläyksestä johtuvaa hitautta sekä vastauksia, jotka annetaan vain kysyjän myötäilemiseksi.

”Asumme keskellä ei-mitään…”

Kun asumisemme Intiassa on tullut puheeksi puolituttujen tai entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa, vastapuolen oletus on aina, että asumme isossa kaupungissa. Pääsääntöisesti arvauksena on Delhi. Toisaalta Babrala on niin pieni paikka, etteivät sitä tunnista nimeltä edes intialaiset – asuinpaikkamme nimen mainitseminen aiheuttaa siis hämmentyneitä reaktioita myös Intiassa! Tilannetta vaikeuttaa entisestään, jos kertoo, että oikeastaan emme asu Babralassa vaan sen lähettyville rakennetulla, muurien ympäröimällä alueella. Tässä vaiheessa ainakin osa suomalaisista kuvittelee, että kyse on jonkinlaisesta rikkaiden asuinalueesta.

Brittinaapurimme oli törmännyt samantyyppisiin ongelmiin vastatessaan asuinpaikkaansa koskeviin kysymyksiin. Hän ehdotti yksinkertaista vastausta: ”Asumme muurien ympäröimällä alueella, joka on rakennettu Intian maaseudulle tehtaan viereen keskelle ei-mitään.” Brittirouvan tavoin kuvailtuna alue kuulostaa ankealta. Oikeasti alueella on asutuksen ja erilaisten huoltorakennusten (sekä tehtaan!) lomaan jätetty paljon viheralueita yhteiseen käyttöön; maisema poikkeaa huomattavasti esim. varsinaisesta Babralan taajamasta. Alueeltamme löytyy mm. tenniskenttä ja sulkapallokenttä sekä tietysti krikettikenttä. Yhteisön keskusaukiolle on rakennettu suihkukaivo, joka iltaisin valaistaan eri väreissä.

Asukkaita muurien sisäpuolella on toista tuhatta, tehtaan nelisensataa työntekijää perheineen. Lisäksi alueella työskentelee päivittäin lukuisa määrä palveluskuntaa erilaisissa tehtävissä perheissä ja tehtaan edustustiloissa sekä yhteisten viheralueiden hoitajina. Tehtaasta johtuen turvallisuuteen alueella on panostettu: vartijat kiertävät alueella ympäri vuorokauden ja portilla on pystyttävä todistamaan olevansa työntekijä tai asukas tai vierailija, jonka vierailusta isäntä/emäntä on informoinut porttivahtia ennakkoon. Alueelle pääsee kaikesta huolimatta silloin tällöin livahtamaan ulkopuolisia. Olen itsekin todistanut kertaalleen tilannetta, jossa pillejään puhaltaen vartijat jahtasivat luvatta tulleita nuoria pitkin talorivien keskellä olevia pihateitä. Vartioinnista huolimatta meitäkin on varoiteltu alueen asuntomurroista.

Muuri alueen ympärillä lienee eräs syy siihen, että alueen asukkaat ovat innokkaita järjestämään monenlaisia yhteisiä juhlia, urheilutapahtumia ja muita tilaisuuksia. Juhlat ovat erityisen tärkeitä ja niihin pukeudutaan sen mukaisesti: erityisesti paikallisilla tytöillä ja naisilla on taidokkaasti kirjailtuja silkkivaatteita, häikäiseviä kullanvärisiä kankaita ja kauniisti koristeltuja sandaaleja. Muuri myös rajaa alueen muusta maailmasta niin, että mikä tahansa asia täällä nousee uutisarvoiseksi. Esimerkkinä suorittamani opinnot, paluumme supermarketreissulta useiden ostoskassien kanssa ja tietysti ylipäätään ensimmäisten ulkomaalaisten muutto alueelle (me ja britit vuoden 2018 alussa) ja siihen liittyen se, miten kalustimme talomme. Toisaalta alueen sisäinen puskaradio välittää myös ohjeet ja varoitukset: meille on kerrottu, miten avainten unohtuessa taloon pääsee helpoiten sisälle. Eilen intialaisnaapurimme joutui apinoiden hyökkäyksen kohteeksi, tänä aamuna kehotus varovaisuudesta ulkoillessa saavutti meidät. Muuri tekee tästä asujaimistosta tiiviin yhteisön. Kun naapurin intialaisrouva kuuli, että minulla oli flunssa, hän kyseli, tarvitsisinko apua esim. ruuanlaitossa. Kun tänään tulevat muuttomiehet pakkaamaan tavaramme, samainen rouva haluaa helpottaa häslinkiä tuomalla meille lounaan (vastaväitteitä ei otettu kuuleviin korviin).

Intian hierarkkisuus näkyy myös muurien sisäpuolella: työntekijöiden asuintalot on jaettu kolmeen eri alueeseen. Me asu(i)mme keskijohdon ja ylimmän johdon perheiden alueella, jossa ovat isoimmat talot ja suurimmat keittiöpuutarhat. Alueellamme on paljon kotirouvia, joiden päiväohjelmaa rytmittävät puolison lounastauko kotona ja lasten koulupäivien aikataulut. Kun kotitöissä avustaa yksi tai useampi palvelija ja puutarhasta huolehtii puutarhuri, aikaa riittää keskinäiseen teenjuontiin/kahvitteluun useita kertoja viikossa. Olen päässyt siis tutustumaan itselleni entuudestaan tuntemattomaan elämäntapaan! 

Rouvien keskinäinen tiivis yhteydenpito on ihan ymmärrettävää: alueen kirjasto ja kuntosali ovat päivisin suljettuja. Uima-allas on käytössä keväästä syksyyn – silloinkin vain ilta-aikaan. Täällä ei yksinkertaisesti siis ole (huonosti toimivien nettiyhteyksien takia) kovinkaan paljon ajanviettotapoja arkipäivisin. Toisaalta minulle on kerrottu, miten paljon paremmin asiat ovat nyt kuin alueen valmistuessa noin 25 vuotta sitten: Silloin yhteydenpito muualla asuviin sukulaisiin ja ystäviin piti hoitaa alueen ainoasta puhelinkopista soittamalla ja soittovuoroaan piti aina jonottaa. 

Toistensa luona kyläilyn lisäksi rouvilla on myös oma klubinsa. Klubikokoontumisissa isommalla porukalla vietetään aikaa iltapäivällä (lounaan jälkeen, ennen miehen työstätuloa) alueen juhlatilassa. Ohjelmassa on tanssia, musiikin kuuntelua ja pelejä. Yleensä tarjolla on myös syötävää. Keskinäisen hauskanpidon ohessa rouvat tekevät myös hyväntekeväisyyttä mm. vapaaehtoisena sairaalassa ja koulussa.Yhteiseksi kieleksi on vakiintunut hindi, vaikka työntekijät perheineen ovat kotoisin eri puolilta Intiaa. Englantia puhutaan vähän, huonosti tai ujostellen. Yhteisen kielen puuttuminen on rajoittanut kanssakäymistämme ainakin jonkin verran. Toisaalta eräät intialaisrouvista ovat olleet itsekin tänne tullessaan hindin kielen osalta kielitaidottomia; heillä on riittänyt ymmärrystä ummikkona olemiseen.

Lähdön hetkellä hämmästyttää edelleen…

Kylmän kestävyys ja pukeutuminen allakan mukaan. Eräs ulkoilmatilaisuus peruttiin alueellamme ”due to extreme cold weather”. Ulkolämpötila oli +21. 

Nyt on vielä talvi. Vaikka päivän ylin lämpötila on +21…+26, paikalliset kerrospukeutuvat villaisiin vaatteisiin. Lapset on suojattu talvi-ilmalta pipoilla, toppaliiveillä, hansikkailla ja nilkkureilla. Toisaalta esimerkiksi naapurin intialaisrouvalla saattaa olla toppatakin kanssa varvassandaalit ilman sukkia.

Tienvarren tapahtumat ja maantiekuljetukset. Virtsaaminen ja isommankin hädän hoitaminen aivan maantien vieressä on normaalia. Siihen ei kiinnitä kukaan edes huomiota. (Tienvarren käyttö vessana koskee siis vain miehiä.)

On taas sokeriruokokuormien aika. Kuorman koolla ei ole ylärajaa. Olemme monta kertaa nähneet kuormaa vetävän traktorin etuosan nousevan pystyyn, kun traktori yrittää liikkua eteenpäin.

Sulhasta/morsianta etsitään (Lehti-ilmoitukset II)

Viikonlopun lehdissä levittäytyvät useille sivuille pikkuilmoitukset, joissa etsitään puolisoa.

Ilmoitukset on jaoteltu mm. uskonnon, sukupuolen, koulutuksen ja asuinpaikan (Intia/osavaltiot; ulkomaat) mukaan. Koska morsianta/sulhasta etsii useimmiten perhe, perheen varakkuudesta ja/tai vanhempien koulutustaustastakin on maininta. Usein kerrotaan myös sulhaskandidaatin pituus, morsianehdokkaista puolestaan saatetaan viitata ihonvärin vaaleuteen; molemmissa tapauksissa ilmoituksista useimmiten käy ilmi myös morsian-/sulhaskandidaatin ikä. Oma ilmoitusosionsa on varattu niille, jotka ovat etsimässä puolisoa toista kertaa avioeron tai leskeyden takia.

Yksityishenkilöiden ilmoitusten seassa on mainoksia puolisonhankintaa helpottavista nettipalveluista, joista osa on erikoistunut esimerkiksi etsimään tietyn koulutustason hankkineille tai ulkomailla asuville intialaisille puolisoa.

Morsianta/sulhasta etsitään -ilmoitussivuille on lisäksi ripoteltu ohjeita onnelliseen parisuhteeseen. Ohjeet on saatettu esimerkiksi naamioida avioliitossaan menestyneen parin haastatteluksi tai kirjata ikään kuin huoneentauluksi. Joskus esitellään intialaisjulkkisten odotuksia parisuhteesta tai esitellään onnellista, juuri kihlautunutta julkkisparia.

Kuolleet, kadonneet ja kidnapatut (Lehti-ilmoitukset I)

Täkäläisissä sanomalehdissä (käsitykseni perustuu kahteen lehteen, Hindustan Times ja The Times of India) on eräs selkeä sisältöero esimerkiksi suomalaisiin verrattuna. Uutis- ja mainosmateriaalin seassa on ilmoituksia, joissa etsitään kadonneita tai kidnapattuja ihmisiä sekä ilmoituksia, joissa etsitään vainajan omaisia.

Kadonneista tai kidnapatuista henkilöistä on joskus ilmoituksessa mukana kuva, mutta ainakin perustiedot: mm. nimi, ikä, pituus, sukupuoli, edellinen tiedetty asuinpaikka sekä katoamis- tai kidnappausajankohta, mahdollisesti myös katoamispaikka. Useimmiten kyse on tuoreista tapauksista. Ilmoitukset tuovat mieleen edellisen asuinmaamme Brasilian, sillä São Paulon osavaltion tietullikuitteihin oli painettu kadonneiden ihmisten kuvia ja tietoja. Tapauksista saattoi olla kulunut jo parikymmentä vuotta tai pidempäänkin, tieto katoamisajankohdasta saattoi olla vain kuukauden tai jopa vuoden tarkkuudella.

Lehti-ilmoitukset vainajista ovat pelkästään hirvittäviä ja niissä mukana olevat kuvat kauhistuttavia. Ilmoituksissa kerrotaan tiedot vainajan löytöpaikasta ja -ajasta, sukupuoli, arvioitu ikä, pituus ym. tietoja. Lisäksi annetaan informaatiota siitä, minne vainaja on siirretty. Kadulta, asemilta, puistoista julkisilta paikoilta löydettyjen vainajien lisäksi joskus ilmoituksissa on kyse sairaalassa kuolleesta henkilöstä, joka sairaalaan tuotaessa ei ollut enää kyennyt kertomaan omia tietojaan.

Ilmoitusten määrä sanomalehdessä vaihtelee voimakkaasti päivästä toiseen. Joinain päivinä kadonneita, kidnapattuja ja kuolleita koskevia ilmoituksia on monella sivulla peräkkäin, joskus ei yhtään. Kun kadonneista ja kidnapatuista kertovia ilmoituksia on määrällisesti paljon, tuntuu, että ne korostavat vielä enemmän loputonta väkivaltauutisten määrää. Pahimmalta näyttävät kuitenkin ne sivut, joilla liian lähekkäin on omaisten/sukulaisten maksama muistoilmoitus kuolleesta henkilöstä sekä ilmoitus tuntemattomasta vainajasta, jolle etsitään omaisia.

"Mä lehden luin..."

(Edellisessä tekstissäni kerroin sanomalehden tilaamisesta, tässä The Times of India -lehden sisällöistä.)

****
The Times of India -lehden etusivu on useimmiten varattu mainoksille. Usein yksittäinen mainos täyttää koko sivun, saattaa jopa jatkua seuraavallekin sivulle. Etusivun mainoksissa toistuvat tietyt tuotteet ja asiat kuten esimerkiksi rakenteilla olevat asunnot, erilaisiin juhliin liittyvät rekvisiitat sekä kotitalouksien veden- ja ilmanpuhdistimet.

Suurin osa sanomalehden uutisista liittyy ymmärrettävästi tavalla tai toisella Intiaan. Uutisissa tuntuvat painottuvan sisäpolitiikka, väkivalta ja ilmanlaatuongelmat. Lehdessä on myös ainakin viikoittain, joskus jopa päivittäin, esitelty jokin merkittävä tai erityisen ajankohtainen aihe infografiikan keinoin. Kyse voi olla esimerkiksi koulutustason käyttämisestä mittarina verrattaessa Intiaan muihin maihin tai siitä, mihin veroja käytetään.

Ulkomaan uutisille on varattu yksi sivu lehden loppupuolella. Suomikin on mainittu ulkomaan uutisissa muutamaan kertaan. Viimeisimpiä Suomi-uutisointeja ovat olleet Oodi-kirjaston avautuminen sekä Matti Nykäsen kuolema. Ulkomaan uutisten kanssa samalla sivulla on osio hieman erikoisemmille uutisille. Suomalaisjuttujakin on päässyt mukaan, esillä on ollut mm. ilmakitaransoiton MM-kilpailut Oulussa ja Lapin revontulet.

Urheiluosio kattaa The Times of India -sanomalehdessä kaksi viimeistä sivua. Välillä tuntuu siltä, että kyseessä on pelkästään krikettiosio. Yllättävän paljon tilaa saavat säännöllisesti myös jalkapallo sekä Formula 1. Laskettelua lukuun ottamatta talvilajit loistavat poissaolollaan.

Sunnuntaisin lehdessä on viikonloppuliite, jossa markkinoidaan mm. uusinta muotia ja kauneustuotteita, kerrotaan julkkisjuoruja sekä esitellään kiinnostavia matkakohteita Intiasta ja muualta. Kohde-esittelyssä on ollut esimerkiksi Tallinna.

Sanomalehtitilaus käteisellä

Intiassa asuessamme meille on tullut pitkästä aikaa printtilehti kotiin tilattuna. Asuinpaikastamme johtuen tilattavien printtisanomalehtien valikoima oli hyvin lyhyt. Oli valittavana intialainen talouslehti tai The Times of India. Lehden tilaaminen oli helppoa: tilaus käytiin jättämässä alueen kirjastovastaavalle ja lehti alkoi tulla parin päivän kuluttua. Lehden jakelu ja tilauksen maksaminen ovat sen sijaan osoittautuneet haasteellisemmiksi.

Alueemme taloissa ei ole postilaatikkoja, eikä ovissa ole postiluukkuja. Jakajasta riippuen lehti on aamuisin tuotu ulko-ovelle asti tai jätetty pihatielle kunnioittavan matkan päähän ovemme yläpuolella olevasta pienestä katoksesta. Monsuunikaudella ja myöhemminkin satunnaisten sateiden aikana, jälkimmäinen jakelutapa on ollut erityisen kismittävä. Palautteemme ei tuonut muutosta asiaan. Lehdenjakelua ei ole myöskään voinut katkaista poissaolojemme ajaksi. Olemme sopineet brittinaapuriemme kanssa, että he hakevat lehtemme pihaltamme itselleen, kun me emme ole paikalla. Jos brittinaapuritkin ovat olleet samaan aikaan poissa, talomme luo on kertynyt sanomalehtiä, joita ilmeisesti apinat ja muut eläimet ovat repineet ja heitelleet sinne tänne. Aina välillä puutarhuri on käynyt keräämässä lehtemme pinoihin ikkunalaudalle odottamaan.

Sanomalehden tilausmaksu käydään keräämässä suoraan kotoa, minä viikonpäivänä ja mihin kellonaikaan tahansa. Aikaisimmillaan maksua on tultu hakemaan arkiaamuna puoli kahdeksalta! Maksujen kerääjällä ei ole yleensä lainkaan vaihtorahaa – tilaajalla oletetaan olevan tasaraha varattuna. Koska maksuja ei ole kerätty säännöllisen aikataulun mukaan, maksettava summa on joka kerralla ollut hieman eri. Tilausmaksun kerääjän ja meidän välillämme on myös ollut koko ajan korkea kielimuuri. Erityisen haastavaa oli yrittää selittää viimeksi lehteä maksettaessa, että a) haluamme lopettaa tilauksen ja b) maksaa kerralla pois koko jäljellä olevan tilausmaksun. Tilauksen lopettaminen tuli ymmärrettyä, mutta jäljellä olevan tilausmaksun hoitaminen ei. Odottelemme vielä mahdollisuutta hoitaa loppusumma.

Mattokauppiasta odotellessa

Kun viime vuoden helmikuussa asuimme vielä tilapäismajoituksessa ja hankimme kaikkea taloomme tarvittavaa, eräs paikanpäällä asioita hoitanut mies vinkkasi lähistön mattokauppiaasta. Meitä suositettiin hankkimaan matot tältä kauppiaalta, tulisimme tukeneeksi paikallista yrittäjää ja paikallisia matontekijöitä. Kauppias luvattiin pyytää esittelemään mattoja mahdollisimman pian.

Kun olimme helmikuussa käymässä Suomessa (ja brittinaapurimme kotimaassaan), kauppias oli käynyt myyntireissulla alueellamme. Seuraavasta reissusta ei ollut varmuutta, mutta muuttoomme oli siinä vaiheessa vielä parisen kuukautta aikaa. Ei siis ollut kiirettä.

Muuttoomme mennessä innostuneet puheet mattokauppiaasta ja hänen valikoimastaan olivat hiipuneet, eikä kauppiaan aikatauluistakaan tai hänen paikanpäälle kutsumisestaan kuulunut mitään enempää. Hankimme verkkokaupoista ja huonekaluliikkeestä taloomme (yhtä lukuun ottamatta) intialaiset matot.

Noin tunti sitten ulkoa alkoi kuulua miehen huutelua. Oletimme huutelun liittyvän tänä viikonloppuna alueella meneillään olevaan uskonnolliseen juhlaan. Kurkistus ikkunasta kertoi muuta: talojen välisellä tiellä käveli huuteleva mies, hänen takanaan polki pyöräkärryä toinen mies. Kärryyn oli kasattu useita mattorullia.

Näimme vihdoin, ensimmäistä kertaa mattokauppiaan myyntireissulla.

Neljä viikkoa

Blogini oli tauolla pidemmän Suomen-reissuni ajan. Reissuun mahtui niin yhden opintokokonaisuuden päättyminen kuin toisen alkaminen, sukuhäät – ja totuttelua pakkasiin, lumisateeseen ja liukasteluun kaduilla. Totuttelua tarvitaan: eilen julkistettiin tieto siitä, että muutamme maaliskuun alussa Suomeen.

Suomeen lähtevät tavaramme tullaan pakkaamaan helmikuun lopulla. Jos muuttokuormamme liikkuu Intiasta pois yhtä hitaasti kuin Intiaan päin, tavaramme saapunevat Suomeen neljän-viiden kuukauden kuluttua. Muuttokuorma ei ole onneksi kovinkaan suuri: ulkomaankomennuksilla muuttokuormamme on pienentynyt muuttomatkojen pidentyessä.

Eilisilta meni kertoessa muutostamme ja vastaillessamme omaisten ja kaverien kysymyksiin. Tieto muutostamme alkoi levitä myös täällä naapurustossa eilisillalla. Suosituin kysymys täällä oli se, kuinka innokkaasti odotamme paluuta Suomeen – ja ehditäänkö meidät varmasti hyvästellä. Isoa läksiäisjuhlaa emme varmastikaan järjestä, mutta lähiviikkojen aikana meillä tullevat piipahtamaan naapurit, joiden kanssa olemme eniten olleet tekemisissä.