tiistai 28. elokuuta 2018

Naapurien painajaisloma

Intialaisnaapuriemme mukaan monsuunikausi on meilläpäin ollut tällä kertaa tavallista helpompi. Koko Intian pahin tilanne monsuunisateiden vuoksi on ollut ja lienee edelleen Keralassa, josta myös suomalaismediassa on ollut viime viikkoina uutisia. Keralassa monsuunikausi on aiheuttanut valtavat tulvat, satoja kuolinuhreja ja satojen tuhansien ihmisten evakuoinnit. 

Viime viikon puheenaihe naapurustossamme oli brittinaapuriemme selviytyminen Keralan tulvista . Pariskunnan tarkoitus oli ollut viettää Keralassa viisipäiväinen loma ja päästä mm. seuraamaan yhtä kuuluisista venekilpailuista. Brittien päästyä paikanpäälle sää alkoi nopeasti huonontua ja esimerkiksi venekilpailu peruutettiin. Pariskuntaa ei kuitenkaan neuvottu lähtemään pois tai aikaistamaan paluulentoaan. Niinpä he jatkoivat lomaansa hieman muutetuin suunnitelmin. 

Brittien saapuessa lentokentälle lähtöaamuna he saivat kuulla, että kenttä oli muutamaa tuntia aiemmin suljettu tulvimisen takia. Pariskunnan kotimatka piteni neljällä päivällä, joihin sisältyi hyvin monia eri kulkuvälineitä, yöpymisiä hotelleissa, joissa vesi oli katkennut ja lopulta pääsy evakuointikeskukseen. 

Pariskunnan omasta mielestä ainoa selitys heidän selviytymiselleen tulvan keskeltä oli samaan evakuointiporukkaan sattumalta osunut Keralasta kotoisin ollut kanadalainen mies, joka sai omien tuttaviensa kautta mm. järjestettyä lopulta kyydin lähimmälle avoinna olleelle lentokentälle. Muistoksi hurjasta reissusta brittirouvalle tuli nuha ja aviomiehelle kipeä selkä yöpymisestä evakuointikeskuksena olleen koulun lattialla, jossa petivaatteina olivat omat vaatteet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti