Kirjoitin aiemmin keittiöpuutarhamme ylituotanto-ongelmasta
okran osalta. Nyttemmin okraa tulee enää vähäisiä määriä, ei ongelmaksi asti.
Pari viikkoa sitten meille paljastui sipulin
ylituotanto-ongelmamme. Puutarhuri toi kahtena aamuna peräkkäin parisen kiloa
sipulia takaovellemme. Siihen asti sipulia oli tullut muutaman kappaleen
päivävauhtia. Saimme käytettyä aika paljon sipuleita viikon aikana eri ruokalajeihin.
– sipulimäärä ei tuntunut ongelmalta.
Sipulinnosto kuitenkin kiihtyi päivä päivältä. Viime viikon
alkuun mennessä meillä oli arviolta kymmenisen kiloa sipulia kotona. Jos meillä
olisi kellari tai edes hyviä säilytysastioita haaste ei olisi ollut ihan niin
suuri. Paremman puutteessa aloimme varastoida sipulia tyhjiin pahvilaatikoihin.
Laatikot sijoitimme viileäksi ilmastoituun vierashuoneeseen.
Intialaisnaapurimme ihmetteli minun ihmettelyäni
sipulimääristä. Hänen mukaansa kyse oli ihan normaalista vuodenajan
vaihtumiseen liittyvästä asiasta: sipulit kerättiin maasta kesäkasvisten
tieltä.
Sipulia tuli joka päivä puutarhasta lisää. Emme voisi
mitenkään ehtiä käyttämään koko valtavaa sipulimäärää – osa sipuleista ehtisi
varmasti pilaantua. Viime viikonloppuna pähkäilimme, mitä tehdä. Päätimme, että
Jyri kysyisi maanantaina työkavereiltaan halukkuutta auttaa 4-5 sipulikilon
käyttämisessä.
Jyrin työkaverin vaimo oli huolissaan kuultuaan, että tarjosimme
sipuleitamme muille. Hän luetteli minulle pyytämättä reseptejä, joissa voisin
sipuleita hyödyntää. Hän myös kertoi, että he varastoivat aina sipulit
ilmastoituun vierashuoneeseen – varastointitilan puute ei siis voisi olla
meilläkään ongelmana. Lopulta nainen kysyi:
- Ettekö te pidä sipuleista?
Viime viikon tiistaina meiltä haettiin neljä laatikollista
sipulia. Sipulien poisviennin ja uudelleenjakelun hoitanut mieshenkilö tuli etukäteen
katsomaan, millaisissa laatikoissa sipulit olivat. Hän myös yritti saada meitä
vielä luopumaan ideasta antaa sipuleita muille ja kertoi huolensa siitä, ettei
meille jäisi tarpeeksi sipulia itsellemme. (Vain 5-6 kg!) Lopulta mies kysyi
minulta huolestuneena:
- Ettekö te pidä sipuleista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti